Arvon Askeleella nautitaan maisemista eikä kilpailla ajan kanssa
- Arvon Askel -tapahtuma houkutteli liikkeelle noin 100 ihmistä.
Seitsemättä kertaa Mouhijärvellä järjestetty Arvon Askel -liikuntatapahtuma keräsi tänä vuonna satapäisen osallistujajoukon. Lähtöpaikkana toimi Otamuksen kesäkahvila, josta oli mahdollisuus startata neljä eripituista lenkkiä: 20 kilometrin Jyrävuoren lenkin, 8,5 kilometrin Salmin kierroksen, 6 kilometrin Tilan kierroksen tai 2 kilometrin luontopolun. Lenkeille lähdettiin yksin, puolison kanssa, kaveriporukalla tai koko perheen voimin.
”Arvon Askel on yksinkertainen, maanläheinen ja aito liikuntatapahtuma, jonka tavoitteena on edistää kuntoilua ja saada ihmiset liikkumaan omaehtoisesti”, tapahtuman järjestäjänä toimineen Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lindroos kertoo.
Lenkille sai kirmata omia aikojaan, ja kilpailuhenkisyys kätkettiin visusti piiloon, sillä tapahtumassa ei ole lainkaan ajanottoa.
”Halusimme tehdä kynnyksen tulla liikkumaan mahdollisimman matalaksi. Arvon Askel on kaikille kuntoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta.”
Häijään koulupiirin puuhamiehen Arvo Mäkelän mukaan nimetty tapahtuma on saanut erityistä kiitosta upeasta ympäristöstään ja maisemistaan.
”Eihän tätä luonnon kauneutta voi koskaan korostaa liiaksi. Näihin maisemiin ei kyllästy ikinä!”


