Veikko Kiili nostaa puheenjohtajuuden ykköseksi
- "Meidän pitäisi tehdä jotain ennen kuin osaaminen lähtee meiltä kokonaan", huomauttaa Veikko Kiili. Hän on huolissaan siitä, että puuteollisuusmaassamme on enää yksi lastulevytehdas ja yksi kuitulevytehdas.
Pirkanmaan Yrittäjien uutena puheenjohtajana aloittaa Veikko Kiili, joka kuuluu sekä Mouhijärven että Ylöjärven Yrittäjiin. Kiili asuu Ylöjärvellä, mutta hänen yrityksensä Puutuote Veikko Kiili Ky sijaitsee Häijäässä.
”Puheenjohtajuus on kova haaste, vaikka olen ollut näissä jutuissa mukana yli 20 vuotta. Päätin, että jos lähden tähän hommaan, teen sen täysillä. Oman yrityksen asiat jäävät tässä kakkoseksi”, Kiili pohtii.
Yrittäjien puheenjohtajistoon ja 30-paikkaiseen hallitukseen valittiin useita muitakin Sastamalan yrittäjiä. Onko siihen jotain erityistä selitystä?
”Nämä ovat henkilöjuttuja eli yhdistyksen johtoon valitaan sopivia henkilöitä. Pirkanmaan Yrittäjissä ei enää ole kaupunki–maaseutu-asetelmaa vaan pienistä paikallisyhdistyksistäkin nostetaan henkilöitä. Tavoitteena on, että jokaisesta maakunnan paikallisyhdistyksestä on vähintään yksi varsinainen tai varaedustaja”, Kiili kertoo.
Hän korostaa, että hänen tavoitteenaan on lisätä entisestään paikallisyhdistysten roolia maakunnan yrittäjäyhdistyksessä.
”Paikallisyhdistyksillä on merkittävä rooli. Ne tarjoavat monelle pienelle yrittäjille tärkeän henkireiän.”
Veikko Kiili on seurannut läheltä kahden erikokoisen paikallisyhdistyksen toimintaa. Ylöjärven Yrittäjissä on noin 760 jäsentä ja Mouhijärvellä 140.
”Olen saanut tosi arvokasta oppia kahdesta erilaisesta kulttuurista. Vaikka Mouhijärvellä on pienempi yhdistys, järjestäytymisaste on loistavan hyvä. Täällä kaikki tuntevat toisensa ja teemme paljon yhteistyötä.”
Tiesitkö tämän Veikko Kiilistä:
Täytti juuri 60 vuotta.
Kotoisin Mouhijärveltä.
Yrittäjänä 28,5 vuotta. Sitä ennen työnjohtajana toisessa mouhijärveläisessä puualan yrityksessä.
Asuu Ylöjärvellä. Työmatkaa tulee 27 kilometriä eli vajaa puolituntia.
Uusioperheen isä. Yksi kolmesta lapsesta asuu vielä kotona.
Vapaa-aikanaan lenkkeilee, hiihtää ja toimii Lions Clubissa.


