Opiston yksinlaulajat jouluisissa tunnelmissa
- Sastamalan opiston yksinlaulajat konsertoivat Mouhijärven kirjastossa.
Piia Harsu ja Eija Raskila laulavat duettona Vivaldin Laudamus te. Erkki Nyyssönen esittää Bing Crosbyn tunnetuksi tekemän It´s beginning to look like Christmas. Johanna Lumme-Tamminen lumoaa englanninkielisellä kappaleella Christmas song. Pauliina Hakala valitsi Lumiukko-kappaleen Avaruus.
Sastamalan Opiston yksinlaulajat konsertoivat Mouhijärven kirjastossa keskiviikkona 14. joulukuuta. Estradilla nähdään 16 laulajaa eri puolilta Sastamalaa sekä Kiikoisista, Hämeenkyröstä ja Ikaalisista.
”Olemme onnellisessa asemassa, sillä Sastamalan opistossa on paljon musiikinopetusta. Ei muissa opistoissa ole samanlaista. Laulaminen on keskittynyt pitkälti Mouhijärvelle”, sanoo laulunopettaja Ingrid Suoniemi.
”Mouhijärvellä on todella kaunis kirjasto, jossa on hyvä akustiikka”, hän lisää.
Johanna Lumme-Tamminen sanoo, että esiintyminen on ihan hirveää, mutta rajojaan pitää oppia rikkomaan. Tuleva esiintyminen jännittää myös Piia Harsua.
”Työssäni opettajana esiinnyn ja olen äänessä koko ajan, mutta tällainen esiintyminen on ihan eri juttu”, Piia sanoo.
Yksinlaulajien konsertti alkaa kello 19.



Meitillä täällä Kangasallakin saattas olla Ingridin kaltaisesta opettajasta tarvetta. Työmatka lyhenis huomattajasti. Saatetaanpa ottaa vaikkapa yhteyttä.
Ilmoita asiaton kommentti