Ajankohta

Päivitetty 16.12.2011 15:16, julkaistu 16.12.2011 15:14

Lavian leijonat ojentavat joulupukille auttavan käden

Kuva: Pauliina Hautala
Pauliina HautalaLähetä palautetta toimittajalle
Eija Kuusela (vas.) ja Pirjo-Riitta Rantanen ovat tottuneet tekemään yhteistyötä. Nelikätinen paketointi sujuu leikiten.

Lions Club Lavia ottaa joulumielen levittämisen tosissaan. Lavian kirkonkylän jouluvalot ovat leijonien aikaansaannosta, samoin sankarihautojen kynttilälyhdyt. Ne paloivat itsenäisyyspäivänä ja toisen kerran lyhdyt sytytetään jouluaattona. Lions Clubin presidentti ja Lavian kunnanjohtaja Pekka Heinonen vahvistaa, että joulu on Lions Clubille kiireistä aikaa.

”Jouluvaloja on tulossa vielä lisää. Käymme myös vuodeosastolla ja Iltatuulessa viemässä musikaalisen joulutervehdyksen.”

Lahjakeräys on Pekka Heinosen mukaan vanha perinne, joka on nyt vuosien tauon jälkeen elvytetty. Aikaisemmin lahjoja sai käydä tiputtamassa Osuuspankin kuusen alle ikään kuin salaa, mutta nyt lahjan antajan ja saajan väliin on tullut paketoivia käsipareja.

”Itse paketoimalla voidaan varmistaa, että paketeissa on hyväkuntoista ja turvallista tavaraa”, Pekka Heinonen kertoo.

Paketoinnissa auttaa Lions Ladyt.

”En tiedä, tuleeko tästä kovin kaunista”, Taru Kukkula toteaa vaatimattomasti kääriessään lasten talvivaatekertaa punaiseen paperiin, ”Nämä ovat ensimmäiset joulupaketit, jotka teen tänä vuonna.”

Mitä Lady tuumaa tavaramäärästä?

”Tänne on tuotu paljon ja monipuolisesti tavaroita. Joukossa on paljon uusiakin tavaroita, vaikka ajatus taisi olla, että lahjoitettaisiin hyväkuntoista käytettyä”, Taru Kukkula ihailee. Ladyt kertovat tuoneensa tavaroita myös itse.

Jokaisen valmiin paketin päälle kirjoitetaan pieni kortti, johon merkitään, minkä ikäiselle ja kokoiselle lapselle lahja on suunnattu. Myös tyttöjen ja poikien paketit erotellaan. Näin Joulupukki osaa paremmin toimittaa jokaiselle mieluisan yllätyksen.

Lue koko juttu Tyrvään Sanomista 15.12.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)4.1.2012 17:57

Muistakaa mistä rikkaus lähtee, ei ainakaan rahasta. voisko olla antamisen?????????
Hienoa työtä, tsemppiä tuleville vuosille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.12.2011 10:19

Suurin osa tavaroista oli lehtijutun mukaan uutta tavaraa. Ja se, joka oli käytettyä, oli priimakunnossa. Miten ihmeessä joku kääpiöaivo saa tästäkin hyväntekeväisyystempauksesta irti kielteisen pottuilun aineksia? Kun on oma elämänhallinta poskellaan ja kolmen aikaan kirjoitellaan aamuyön sossukossupullonhöyryisiä känniviestejä, niin tulos on silkaa peetä. Varmaan tietokone ja laajakaistakin on sossun rahoittamia? Eikä tartte käytettyöä kamaa pukea päälle, kun veronmaksajat maksavat sulle sossun kautta kaikki uudet kamat? Lopeta ryyppääminen ja näillä palstoilla roikkuminen ja mene töihin!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.12.2011 07:43

Tuo on niin tuota.Leijonat tekee hienoa hyväntekeväisyystyötä. Ainaiset ruikuttajat valittavat tästäkin. Sitä porukkaa kun itse ei osallistu mihinkään ja elää yhteiskunnan piikkiin. Eka kommenttikin varmaan kännis kirjoitettu yöllä,kun oli sossun rahoittama pullo nautittu. Oletko sitä mieltä tosiaan,että käypä ehjä tavara vaan roskiin ja uutta kehiin? tee niin ja lahjoita senkin ruikuttaja. Koita kestää joulu ongelminesi,taitaa olla vaikeampaa silti läheisillesi?

Lions-Tailtwister Porista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.12.2011 03:02

Lions Club on se verta rikasta porukkaa että niillä ittelläki on varaa kustantaa uudet lahjat,kui te kehtaatte käytettyjä tavaroita paketoida köyhille,kaikki rikkaat ämmät sie ,että vaa esille pääsee.Pistäks itte clupilaine mukuloilles käytettyä vanhaa tavaraa paketti,et varmaa.Kuia kehtaatte,ja sitte vie leuhkitte,ette pidä köyhempiä tasa-arvoisina.Näi o näreet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.12.2011 19:59

Käytettyjä tavaroita köyhille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.12.2011 16:42

Ihana ajatus!! Todellista joulumieltä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  2. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 01

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  4. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  5. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  6. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  7. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  8. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  10. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 40

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  3. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  5. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 969

  6. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 159

  7. Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

    AJANKOHTA 16.2. 11:01 103

  8. Laviassa haetaan lisää potkua yrityselämään

    AJANKOHTA 16.2. 17:44 83

  9. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 71

  10. Opettajat pääsivät zumbaamaan Mouhijärven abien käsittelyssä

    AJANKOHTA 17.2. 12:17 41

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 151

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 95

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 77

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 61

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 1 50

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 38

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 26

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 25

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 22

  10. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 15 8 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot