Ajankohta

Päivitetty 30.12.2011 15:49, julkaistu 30.12.2011 15:11

Toiveita sähköstä uudenvuoden jälkeen

Kuva: Virpi Starkman
Virpi StarkmanLähetä palautetta toimittajalle
Kahvia on pakko saada, sanoo Tuomas Väkeväinen. Aggregaatti tuottaa sen verran sähköä, että kahvinkeitin toimii ja keittiössä voi pitää valoa yhdessä lampussa.

Jouluvalot eivät loista Väkeväisen perheen talon ikkunoissa Lavian Kivijärvenmaassa. Se on tällä hetkellä perheen huolista pienin.

”Kunhan saisi lämmintä vettä”, huokaa äiti Raisa Väkeväinen.

Perjantaina 30. joulukuuta Väkeväiset ovat olleet ilman sähköä 107 tuntia. Myrsky katkaisi sähköt kylästä joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä vähän ennen kello kahta. Siitä lähtien on ollut pimeää.

”Soitin Vatajankosken Sähkölle ja kyselin, mikä on tilanne. Sieltä vastattiin, että huono”, sanoo Tuomas Väkeväinen.

Perheessä on 4 lasta. Heitä sähköjen puuttuminen ei liiemmin tunnu häiritsevän. Raisan mukaan lapset ovat tänä aikana leikkineet ahkerasti keskenään.

”Välillä laitetaan taskulamppu keskelle lattiaa ja siinä sitten leikitään. Ja piiloleikki taskulamppujen kanssa on suosittu.”

Isännän mukaan heillä ei ole hätää, koska talossa on leivinuuni, puuhella ja puilla lämmitettävä sauna. Pesu- ja tiskivesi lämmitetään kattilassa puuhellalla.

”Onneksi vesi sentään tulee. Olisi kamalaa, jos edes vessaa ei voisi vetää”, Raisa miettii.

Lainaksi saatu aggregaatti jauhaa talon nurkalla ja tuottaa sen verran sähköä, että jääkaappi ja pakastin pysyvät kylmänä. Se riittää juuri ja juuri kahvinkeittimeen ja yhteen keittiön valaisimeen.

”Pyykkiä ei uskalla pestä, koska silloin virta olisi pois jääkaapista, johon ei virta muutenkaan tahdo riittää.”

Lavian Kivijärvenmaassa myrskytuhot ovat seudun pahimmasta päästä. Väkeväisillä myrsky repi liiterin katon ja leikkimökin katto lensi tuulessa. Metsästä kaatui arviolta 15 puuta.

”Ei voi kenellekään edes mennä kylään, kun naapureillakin on sama tilanne. Nyt jo kelpaa, kun kännykät toimivat”, Raisa sanoo.

Vekeväiset ovat toiveikkaita. He odottavat sähkön tuloa uudenvuoden jälkeen maanantaina.

”Kyllä se joskus tulee. Maanantaina tai sitten myöhemmin”, Tuomas toteaa.

Lue koko juttu Tyrvään Sanomista tiistaina 3.1.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)1.1.2012 15:46

Kyllä sitä on monessa taloudessa paljon huonommin,pelkkä sähkölämmitys,vettä ei tu ku kantamalla.Ym.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.1.2012 15:15

" Syyllisiä on turha etsiä , naapuriapu on ollut käytässä jo 1800 luvulta."

Juu, syyllisiä on turha etsiä, kun ne jo tiedetään...
naapuriapua olisi Lavia saanut kiikoisista ja pomarkusta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.1.2012 12:44

Eiköhän se leivinuuni ym. sen verran lämmitä, että tarkenee. Sivusta kuulin jonkun sähkökatkosta kärsivän sanovan, että heillä on lämpimämpää kuin koskaan ennen talvella, kun puilla lämmitetään koko ajan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 20:16

Syyllisiä on turha etsiä , naapuriapu on ollut käytässä jo 1800 luvulta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 17:24

Eipä ole Lavian kunta mitenkään pitänyt huolta kuntalaisistaan, EI tiedotusta, EI ohjeita, EI tukea... merkillistä velttoilua. Nyt olisi ollut syytä tiedottaa esim. vesipisteistä, hätämajoituksesta, avun hälyttämisestä ym. mutta ei vaan kukaan näköjään viittinyt. Kuinkahan meidän mummot mökeissään pärjäävät, onko kukaan käynyt katsomassa? Ei olis tarvinnut kaukaa hakea mallia mallikkaasta toiminnasta, esim. Pomarkun kunta on hoitanu tiedotuksensa ja kuntalaisensa mallikkaasti, on esim. Facebook -sivua,tietoa kuntalaisille, lehtijuttua ym... hävetkää Lavian virkamiehet...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 13:07

Ajatella näin 2000-luvulla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 09:08

Lämmintä näyttää olevan kun molemmat ovat paitahihasillaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.12.2011 20:14

Voimia!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.12.2011 17:25

Tälle perheelle voi toivottaa hyvää uutta vuotta. Sitkeitä sissejä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  2. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 01

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  4. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  5. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  6. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  7. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  8. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  10. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 40

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  3. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  5. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 969

  6. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 159

  7. Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

    AJANKOHTA 16.2. 11:01 103

  8. Laviassa haetaan lisää potkua yrityselämään

    AJANKOHTA 16.2. 17:44 83

  9. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 71

  10. Opettajat pääsivät zumbaamaan Mouhijärven abien käsittelyssä

    AJANKOHTA 17.2. 12:17 41

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 151

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 95

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 77

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 61

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 1 50

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 38

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 26

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 25

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 22

  10. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 15 8 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot