45-vuotisjuhla tuli kuoronjohtajalle yllätyksenä
- Hanna-Riikka Inkeroinen on kanttorina Sastamalan seurakunnassa. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa lapsikuorojen johtaminen.
Vammalan Kamarikuorolla on loistava tenoritilanne. Se on kuoromaailmassa melko harvinaista.
”Sen sijaan kaipaisin matalia miesääniä ja matalia alttoja”, syksyllä kuoronjohtajana aloittanut Hanna-Riikka Inkeroinen huomauttaa.
”Tottakai kaikki muutkin äänet ovat tervetulleita.”
Kamarikuoro toimii Sastamalan Opiston alaisuudessa. Sen toimintaan voi mennä mukaan kuka tahansa laulutaitoinen aikuinen. Hanna-Riikka Inkeroinen huomauttaa, että harjoituksiin voi ensin tulla muutaman kerran vaikka kuuntelemaan tai kokeilemaan miltä rivissä laulaminen tuntuu.
Varsinainen kuoroon liittyminen tapahtuu koelaulun kautta. Inkeroinen vakuuttaa ettei laulajan tarvitse olla nuottitaituri, sillä tekemällä oppii.
Vammalan Kamarikuoro perustettiin vuonna 1967, 45 vuotta sitten. Hanna-Riikka Inkeroinen sai tietää syntymäpäivästä vasta hiljattain.
”Olisi hauska pitää keväällä konsertti juhlavuoden kunniaksi”, Inkeroinen suunnittelee.
Hän suorastaan puhkuu intoa puhuessaan Kamarikuorosta.
”Kuoro toimii hirveän hyvin. Se on innostunut ja sitoutunut, ja laulajat oppivat uutta nopeasti. Heidän kanssaan on luonteva tehdä töitä.”
Kuoron johtaminen on Hanna-Riikka Inkeroiselle intohimo. Hän rakastui siihen jo opiskellessaan kanttoriksi. Viime kesänä hän täydensi kuoronjohtajan opintoja Klemetti-opistossa.
”Oli kuin taivaan lahja, että sain heti kesän jälkeen oman kuoron johdettavaksi”, Inkeroinen iloitsee.
Lue aiheesta lisää torstain 5.1. Tyrvään Sanomista.



hyvä hanski!!!
Ilmoita asiaton kommentti