Egyptin aarteet tuovat kymmeniätuhansia ihmisiä Mouhijärven Hyynilään
- Faarao Tutankhamenin haudan rekonstruktio on yksi hienoimmista esineistä Egyptin aarteet -näyttelyssä. Markku Ellala avasi pakkauskääreet varovasti.
Kaikki alkaa olla valmista helmikuun alussa avautuvaa Egyptin aarteet -näyttelyä varten. Kuninkaallinen huvila Villa Royal odottaa 70 000 näyttelyvierasta Mouhijärven Hyynilään. Näyttely lukeutuu vuoden suurimpiin kulttuuritapahtumiin Suomessa.
Keskiviikkona 11. tammikuuta Villa Royalissa eletään jännittäviä hetkiä. Näyttelyesineet saapuvat Egyptistä pitkällisen odottamisen jälkeen.
”7,5 tonnin painosta tavaraa”, Ellala esittelee isoja kuljetuslaatikoita.
Satoja kiloja painavien esineiden siirtäminen ei käy kädenkäänteessä. Isommat laatikot pitää avata ja purkaa kuljetusauton lavalla, jotta esineet saadaan kannettua sisälle.
Mutta näyttelyn johtaja on onnellinen.
”Esineiden kuljettaminen Suomeen on ollut aika hankalaa. Esineet jäivät Amsterdamiin, ja siksi niiden tulo Suomeen viivästyi”, Ellala kertoo.
Näyttelyssä on noin 40 esinettä, jotka ovat arkeologisia rekonstruktioita Egyptin historian suurimmista aarteista. Mukana ovat muun muassa faarao Tutankhamenin valtaistuin, kultanaamio sekä näyttelyn suurikokoisin esine, kanooppikaappi, jollaisessa on säilytetty faaraon sisäelimiä. Kaappi painaa 400 kiloa. Esineet ovat tarkkoja kopioita alkuperäisistä.
Näyttelyn asiantuntija, egyptiläinen Mostafa Agamy riemuitsee: käsityönä valmistetut esineet ovat säilyneet kuljetuksessa ehjänä.
Näyttelyn suojelijana ja avaajana toimii Egyptin suurlähettiläs Mr. Mohamed Kassem, joka tutustuu näyttelyvierailullaan myös Sastamalan koululaitokseen. Näyttelyn avajaisiin odotetaan myös useiden maiden diplomaatteja.
Lue koko juttu Tyrvään Sanomista torstaina 12.1.



Kyllä rekonstruktio on kopio. Aitoja esineitä voi käydä katsomassa Kairon Egyptiläisessä museossa.
Ilmoita asiaton kommentti