Simo Penttilä kirjoitti kirjan Mouhijärvestä
- Kalevi Pajunen pyytää Simo Penttilän omistuskirjoituksen tuoreeseen teokseen Mouhijärvi 1867-2008.
Uskonto- ja siveysrikoksia vuodelta 1874: yöjuoksu 1, salavuoteus 21, sapattirikos 6, kiroilu 3, avioliitosta kieltäytyminen 1.
Tiedot löytyvät kotiseutuneuvos Simo Penttilän tuoreesta kirjasta Mouhijärvi 1867-2008. Penttilä rauhoittelee: Mouhijärvi näyttää silti eläneen naapureitaan siistimmin, jos nyt ei lasketa viinanmyyntiä ja -valmistusta.
”Ne olivat mouhijärveläisten helmasyntejä. Mouhijärvellä on osattu muita paremmin myös herjaamisen taito”, Penttilä kertoo.
Mouhijärven kirjaston sali täyttyy ääriään myöten, kun Penttilän kirja juhlallisesti julkistetaan. Hän kertoo saaneensa kirjan valmiiksi juuri sopivaan aikaan, sillä sairaus on sittemmin vienyt kyvyn kirjoittaa.
”Minulla oli käytössä 2-sormijärjestelmä, mutta ei ole enää. Halvaus vei vasemman käden ja oikeasta kädestä sormi on mennyt jo aiemmin. Onneksi keskisormi on vielä jäljellä, sitä tarvitaan liikenteessä”, Penttilä veistelee ja toteaa samaan hengenvetoon, ettei hänellä enää ole ajokorttia.
Penttilän kirja Mouhijärven kunnan kukoistuksen vuosista on enemmän kotiseutukirja kuin historiateos. Päätös kirjan kirjoittamisesta syntyi samana päivänä, jolloin Mouhijärven kunnanvaltuusto teki päätöksen kunnan liittämisestä johonkin naapurikuntaan.
”Meistä tuli sastamalalaisia. Mouhijärvelle jäi kuitenkin omat, osittain keskiajalle ulottuvat juuret, joiden etsimisen ja kirjaamisen valtuusto katsoi tarpeelliseksi. Teimme siis kirjan.”
Lue koko juttu Tyrvään Sanomista tiistaina 14.2.


