Ajankohta

Päivitetty 13.2.2012 16:22, julkaistu 13.2.2012 14:53

Kadehdittavan energinen Antti Lahti

Kuva: Minna Ala-Heikkilä
Minna Ala-HeikkiläLähetä palautetta toimittajalle
Säntillisellä Antti Lahdella on jäätävä itsekuri. Hän harrastaa kurinalaisesti liikuntaa.

Mies, joka hiihtää, juoksee, pyöräilee. Tuhansia kilometrejä vuodessa.

Mies, jolle elämä on työtä ja työ elämää, ja ne sekoittuvat sopuisasti toisiinsa; hiihtolenkki on samalla sidosryhmätapaaminen ja ideapalaveri.

Mies, joka ei harrasta itsensä epäilemistä, vaan on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä – joidenkin mielestä liiankin tyytyväinen.

Mies, josta ei virta lopu koskaan. Mies, joka ei lepää koskaan – paitsi illalla varhain, sillä pitkistä yöunista hän haluaa pitää huolta. Samoin kuin terveellisestä ruokavaliosta. Olkoonkin, että nykyään hän sentään sallii itselleen vähän herkutteluakin.

Mies, joka ei käytä alkoholia, koska ei ole keksinyt siihen yhtään hyvää syytä. Ja koska se estää vireän työskentelyn ja aktiivisen liikunnan.

Mies, joka tuntee omakseen kaksi mottoa: "Ole johtajana ideoita pursuava myrskylyhty." Ja: "Kun paljon tekee, osa väkisin onnistuu."

Duracell-pattereistako tämä Antti Lahti, sastamalalaisten oma alexanderstubb on tehty?

Sastamalan koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti johtaa ja kehittää ammatillista koulutusta Sastamalasta Kokemäelle, Huittisista Mänttään. Hän on 38-vuotias, vuodenvaihteessa kihlautunut, lapseton toistaiseksi.

Lahti on opettaja-äidin ja metallialan yrittäjä-isän ainoa lapsi Tampereelta, ja säntillisen kasvatuksen saanut. Jos kotona ruokailu oli kello 16, niin se oli kello 16. Siivouspäivänä katsottiin, että lattialistojen päällystät oli pyyhitty.

Edelleen Lahden kotona asuu kaksi perfektionistia.

"Avopuolisoni on vielä pahempi", Lahti hymähtää.

Kun Antti Lahti aamulla saapuu kotoaan Ylöjärveltä työmaalleen Sastamalaan, kello näyttää noin 7.15 ja hän on jo käynyt lenkillä. Hänellä ei ole aikoja tai elämäntilanteita, jolloin hän ei liikkuisi.

"Minulla on ihan jäätävä itsekuri. Vaikka olisi 20 pakkasta, menen aamulla lenkille."

Tänä talvena hän on ehtinyt hiihtää jo 1 200 kilometriä, yksistään joulun välipäivinä 600.

Hän ei ryhdy mihinkään, ellei tee sitä sata lasissa.

"Näkyy se minun työssänikin: miten kuntayhtymää on rakennettu ja miten se on ponnahtanut valtakunnan tietoisuuteen. Jos MTV3 soittaa Elinkeinoelämän Keskusliittoon ja kysyy, minne kannattaa mennä tutustumaan ammatilliseen koulutukseen, sieltä neuvotaan Saskyyn", Lahti kehaisee.

Niin kuvaavaa, että kun Lahdelta kysyt, miten hän ottaa rennosti, hän vastaa:

"Rennosti? Tuo olikin vaikea kysymys."

Löytyyhän sieltä sentään edes tv:n katselu, mutta silloinkin Lahti katsoo historiallisia dokumentteja ja Venäjä-raportteja.

Antti Lahti oli päättänyt haluta muurariksi, vaikka ei kädentaitoja sanojensa mukaan omaakaan. Sitten hän sai niin hyvän historian ja yhteiskuntaopin opettajan, että lähti lukemaan alaa. Opettajana hän ei viipynyt kuin runsaan 3 vuotta, kun tuli valituksi Vammalan ammattikoulun ja Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen rehtoriksi, vain 28-vuotiaana, yhtenä Suomen nuorimmista.

"Halusin tuoda kehittämisajatuksia", hän taas sanoo, eikä myönnä yhtään epäilleensä 28-vuotiaan kykyjä.

"Minä luotan itseeni", hän toteaa ja hymyilee.

Tuulemaan Lahti on joukkoineen pannutkin. Saskyn Koti-hanke miettii robotteja vanhusten asumisen avuksi, työnjohtajakoulutus palautti entisajan teknikot, Ammatti10 auttaa suuntaansa etsiviä nuoria, tyhjillään seissyt Hoikan opisto on nyt täynnä toimintaa, liikuntahalli nousi juuri harjaansa… Kehittäminen, siitä se Lahden työn sisältö muodostuu.

"Ei ainakaan minulle riittäisi se, että olisin täällä kello 8–16, ja lähtisin kotiin", sanoo Lahti eikä osaa nimetä työpäivänsä pituutta, koska ei tiedä, missä työn ja vapaa-ajan raja kulkee.

Ei hänessä silti armottomuutta, itsensä piiskaamista vaikuta olevan. Hän vain tuntuu pitävän itsestään ja siitä mitä tekee, ja siksi kaikki näyttää sujuvan kuin leikiten, kevyesti ja vastuksitta.

On tässä miehessä joku vikakin oltava, joku aukko, joku epäonnistuminen, tekemättä jäänyt, lojumaan jätetty.

"Se on sekä vahvuus että heikkous, että olen nopea päätöksentekijä", Lahti sanoo ja tunnustaa sitten:

"Ja kai sitä kieliäkin pitäisi osata paremmin."

On yksi asia, josta tämä mies hermostuu ja stressaantuu: jos hän kokee, ettei saa riittävästi aikaan.

"Minulla on tuhat asiaa, ja haluan tehdä nyt tämän ja tehdä tuon. Haluaisin tehdä kaiken yhtä aikaa."

Ja tunnustaa hän senkin, että perjantai-iltana hän on väsynyt.

"Viikko on kohtalaisen kova, kun joka aamu nousen viideltä ylös ja siitä se ralli lähtee pyörimään. Viikonloppuisin tuleekin nukuttua univelkoja pois 10–12-tuntisilla yöunilla."

"Rennosti? Tuo olikin vaikea kysymys."

"Minulla on tuhat asiaa, ja haluan tehdä nyt tämän ja tehdä tuon. Haluaisin tehdä kaiken yhtä aikaa."


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.2.2012 16:05

Tosta ei hyvä seuraa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 22:00

Hän on innostunut työstään. Oppia voisi meistä aika moni ottaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 19:43

Johtamisen ja organisaatioiden professori Pauli Juudin mukaan työpaikoilla on pahana ongelmana narsistinen johtaja, joka kokee olevansa itse koko organisaatio ja pyrkii nousemaan muiden yläpuolelle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 17:56

No,kunhan muutaman lapsukaisen tähän maailmaan puolisonsa kanssa pyöräyttää, ehkä sitten ei enää jaksa olla niiin täydellinen. Uni maittaa ja matonhapsut saavat olla vinksallaan mihin suuntaan vaan. Näinkin voi käydä.

Saatan olla kade.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 17:13

Tämän luettuani minäkin voin ensimmäistä kertaa olla itseeni tyytyväinen.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  2. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 02

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  4. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  5. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  6. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  7. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  8. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  10. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 40

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 969

  3. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 159

  4. Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

    AJANKOHTA 16.2. 11:01 103

  5. Laviassa haetaan lisää potkua yrityselämään

    AJANKOHTA 16.2. 17:44 83

  6. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 71

  7. Opettajat pääsivät zumbaamaan Mouhijärven abien käsittelyssä

    AJANKOHTA 17.2. 12:17 41

  8. Helmat hulmusivat vanhojentansseissa Mouhijärven lukiossa

    AJANKOHTA 17.2. 15:34 88

  9. Lavian Tämmösten tupa täytti 15 vuotta

    AJANKOHTA 20.2. 09:34 78

  10. Hidasta tahtia, sanoi Marianne Heikkilä

    AJANKOHTA 18.2. 14:42 78

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 153

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 96

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 79

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 62

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 2 52

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 40

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 26

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 25

  9. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 15 8 23

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot