Ajankohta

Päivitetty 17.2.2012 09:52, julkaistu 16.2.2012 11:01

Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

Kuva: Esa Viippola
Esa ViippolaLähetä palautetta toimittajalle
Lukio on yhtä sirkusta, sanovat pelle Karoliina Kuusinen ja miimikko Jasmina Ahonen.

Sirkus Abilandia on vallannut Vammalan lukion. Käytävillä parveilee pellejä, eläimiä, voimamiehiä ja vaikka mitä. Stereoissa soi pop, ja lattia on karkkien ja kimalteen peitossa.

”Kyllä tämä koko lukio on yhtä sirkusta ja sen jälkeen meno menee vaan entistä villimmäksi”, miimikko Jasmina Ahonen tiivistää.

Penkkaripäivä alkoi abiturienttien osalta jo aamuseitsemältä koulun koristelemisella. Kymmeneen mennessä käytävät ja seinät jo hohtivat värivalojen loisteessa. Aamupäivällä abit käyvät myös nuorempien oppilaiden luokissa, muun muassa karkkia jakamassa.

”Aika pahojahan nuo karkit on, mitä noille jaetaan. Itse syötiin parhaat päältä”, huikkaa nimetön vihreä trapetsitaiteilija ja jatkaa matkaansa.

Dalmatialaiseksi pukeutunut Stephen McMenamin juhlii pekkaripäivää täysillä. Lukion kurssit on käyty, mutta arki odottaa jo nurkan takana.

”Tänään mennään sirkusmeiningillä. Lukion jälkeen käyn sitten armeijan heti alta pois.”

Onneksi sirkuskoiran hymy ei vähästä hyydy.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.2.2012 13:50

Olipas vähän kuvia... Onkohan toimittajien laatu heikentynyt, kun penkkareista kuuluisi olla aika paljon kuvia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 10:08

"?Aika pahojahan nuo karkit on, mitä noille jaetaan. Itse syötiin parhaat päältä?, huikkaa nimetön vihreä trapetsitaiteilija ja jatkaa matkaansa." <- toi oli varmasti normi oppilas eikä mikää abi. :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 07:54

EIKÖ PENKKARI AJELUISTA OLE KUVIA.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  2. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 02

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  4. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  5. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  6. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  7. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  8. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  10. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 40

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 969

  3. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 159

  4. Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

    AJANKOHTA 16.2. 11:01 103

  5. Laviassa haetaan lisää potkua yrityselämään

    AJANKOHTA 16.2. 17:44 83

  6. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 71

  7. Opettajat pääsivät zumbaamaan Mouhijärven abien käsittelyssä

    AJANKOHTA 17.2. 12:17 41

  8. Helmat hulmusivat vanhojentansseissa Mouhijärven lukiossa

    AJANKOHTA 17.2. 15:34 88

  9. Lavian Tämmösten tupa täytti 15 vuotta

    AJANKOHTA 20.2. 09:34 78

  10. Hidasta tahtia, sanoi Marianne Heikkilä

    AJANKOHTA 18.2. 14:42 78

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 153

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 96

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 79

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 62

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 2 52

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 40

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 26

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 25

  9. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 15 8 23

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot