*

Tyrvään Sanomat

Ajankohta

Päivitetty 15.5.2012 11:50, julkaistu 15.5.2012 11:49

Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

Kuva: Heli Tuominen
Heli TuominenLähetä palautetta toimittajalle
Matleena Kinnanen (vas.), Viktoria Vainiomäki ja Wilma Ylinen sanovat, että voisivat lukea Raamattua enemmänkin. Usein läksyt ja harrastukset vievät kuitenkin pidemmän korren.

Varilan koulun 6.-luokkalaiset Matleena Kinnanen, Viktoria Vainiomäki ja Wilma Ylinen voittivat Raamattuvisan aluekilpailun ja edustivat Pirkanmaata valtakunnallisessa finaalissa.

Finaali järjestettiin Helsingissä 21. huhtikuuta ja mukana oli 15 Suomen parasta joukkuetta. Varilan tyttöjen sijoitus oli 11:s.

”Se vähän häiritsi, kun ne televisiokuvaajat kuvasivat ihan läheltä ja tuli sellainen olo, että koko Suomi näkee, jos me nyt laitetaan väärin”, tytöt kertovat finaalin tunnelmista.

Matleenaa, Viktoriaa ja Wilmaa jäi harmittamaan myös se, että he opettelivat ulkoa toisen Mooseksen kirjan sukuluettelon. Myöhemmin he saivat tietää, että luettelo oli rajattu pois kilpailualueesta.

Finaalin harmitus on jo ohi. Itse asiassa se meni ohi jo Helsingin rautatieasemalla. Tyttöjen mielestä kokemus oli hieno ja he ovat tyytyväisiä siitä, että pärjäsivät loistavasti kahdessa alkukilpailussa.

Lue aiheesta lisää tiistain 15.5. Tyrvään Sanomista.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Pääsisipä ohjaimiin!

    AJANKOHTA 18.5. 17:23 02

  2. Vaneria tehdään nyt kahdessa vuorossa

    UUTISET 16.5. 08:38 112

  3. Oppaat ovat valmiina uuteen matkailukesään

    AJANKOHTA 17.5. 15:03 14

  4. Uudet ylioppilaat

    AJANKOHTA 17.5. 10:01 33

  5. Liekovesi palaa Vammalaan

    UUTISET 15.5. 12:52 01

  6. Oikaisu

    AJANKOHTA 17.5. 11:24 00

  7. Saskyn opiskelijoille kaksi kultaa Taitaja-kisoista

    UUTISET 17.5. 08:31 14

  8. Peltopalo uhkasi levitä suuliin

    UUTISET 14.5. 08:18 20

  9. Geokätköistä idea nuortenkirjalle

    AJANKOHTA 16.5. 10:32 22

  10. Seuratoiminta 16.5.2013

    SEURAPALSTA 16.5. 10:28 00

  1. Uudet ylioppilaat

    AJANKOHTA 17.5. 10:01 33

  2. Omakotiyhdistys vastustaa sopimusperusteista jätteenkuljetusta

    UUTISET 10.5. 10:25 69

  3. Peuralupia jätetään käyttämättä

    UUTISET 28.10. 12:46 354

  4. Taidekaraokessa taiteilija ja teos kertoivat yhdessä

    AJANKOHTA 22.4. 19:42 112

  5. Lasi helisi viikonloppuna

    UUTISET 23.4. 09:21 52

  6. Kiikoisten Purpurit läpi pelimannivoimin

    UUTISET 8.7. 14:35 7014

  7. Villa Royal: Kuninkaallinen huvila sulkee ovensa

    UUTISET 18.9. 10:33 397

  8. Keskusta voitti Sastamalassa yhden paikan

    UUTISET 28.10. 22:57 4820

  9. Sastamalalaisesta Leila Salmesta vuoden urheiluseurajohtaja

    URHEILU 4.11. 11:05 3810

  10. Tuhat rynnisti puolessa tunnissa uuteen Tokmanniin

    UUTISET 30.11. 11:35 8425

  1. Äänikuningas Ilmari Nurminen: ”Olen valtavan kiitollinen ja hämmentynyt”

    UUTISET 28.10. 22:29 118101

  2. Karkun Voimarinteen vesiliikunta loppuu yllättäen

    UUTISET 13.5. 10:41 724

  3. Kirkollisvero nousee Sastamalassa

    UUTISET 19.10. 13:07 4858

  4. Jarkko Malmberg 50 äänellä Sastamalan kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 4.2. 18:47 11750

  5. Vammalan Yrittäjien entiselle puheenjohtajalle ehdollinen vankeustuomio

    UUTISET 10.12. 16:57 7523

  6. Uimahalliratkaisu? Myydään omaisuutta 10 miljoonalla

    UUTISET 5.12. 08:57 74109

  7. Maijala jäi rannalle - kaupunginjohtaja on joko Malmberg tai Sirviö

    UUTISET 24.1. 22:38 3347

  8. Andersson ihmettelee, miten koulumatkalla tapahtuva tupakointi ja kiusaaminen selvitetään

    UUTISET 22.8. 10:39 10841

  9. Vexve Areenan nimi varmistui

    UUTISET 21.5. 11:23 7415

  10. Vesa Peltovirta siirtyy vasemmistosta kokoomukseen

    UUTISET 13.9. 08:28 7254

  1. Sylvään rehtori ja kaupunginhallitus saivat huomautuksen tupakoitsijoiden ojentamisesta

    UUTISET 20.8. 16:22 15269

  2. Yllätyshakija: Esa Sirviö ilmoittautui mukaan kaupunginjohtajakisaan

    UUTISET 14.1. 23:34 6175

  3. Andersson ihmettelee, miten koulumatkalla tapahtuva tupakointi ja kiusaaminen selvitetään

    UUTISET 22.8. 10:39 10841

  4. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 12275

  5. Kiikoisten kuntaliitoskokous: keskusta käveli ulos - valtuutetuista tehdään rikosilmoitus

    UUTISET 11.4. 22:13 11888

  6. Sastamalan valtuusto siirsi uimahallipäätöksen vuoden päähän

    UUTISET 18.12. 10:22 7049

  7. Jarkko Malmberg 50 äänellä Sastamalan kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 4.2. 18:47 11750

  8. Kuntaliitos estyy, jos valitetaan ja oikeus kieltää täytäntöönpanon

    UUTISET 24.4. 10:57 10428

  9. Vammalan Yrittäjien puheenjohtajaa syytetään verorikoksesta

    UUTISET 25.10. 16:31 122205

  10. Enni Uotilasta Sastamalan Lucia-neito

    UUTISET 10.12. 10:18 6732

  1. Uudet ylioppilaat

    AJANKOHTA 17.5. 10:01 3 3 175

  2. Oppaat ovat valmiina uuteen matkailukesään

    AJANKOHTA 17.5. 15:03 1 4 113

  3. Pääsisipä ohjaimiin!

    AJANKOHTA 18.5. 17:23 0 2 111

  4. Vaneria tehdään nyt kahdessa vuorossa

    UUTISET 16.5. 08:38 1 12 103

  5. Saskyn opiskelijoille kaksi kultaa Taitaja-kisoista

    UUTISET 17.5. 08:31 1 4 77

  6. Karkun Voimarinteen vesiliikunta loppuu yllättäen

    UUTISET 13.5. 10:41 7 24 53

  7. Liekovesi palaa Vammalaan

    UUTISET 15.5. 12:52 0 1 50

  8. Lavian Heinonen virkavapaalla

    UUTISET 8.5. 15:58 9 14 32

  9. Oikaisu

    AJANKOHTA 17.5. 11:24 0 14 31

  10. Peltopalo uhkasi levitä suuliin

    UUTISET 14.5. 08:18 2 14 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    avoinna ma - pe 8 - 16   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot