*

Tyrvään Sanomat

Ajankohta

Päivitetty 16.5.2012 15:56, julkaistu 16.5.2012 15:54

Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

Kuva: Heli Tuominen
Heli TuominenLähetä palautetta toimittajalle
Keijo Vättö on nauttinut Karkun evankelisen opiston maisemista ja rauhallisuudesta.

Alunperin Vammalan seurakunnan kanttorin piti vain asustella Karkun evankelisen opiston hiljaisuudessa. Nyt, neljä lukuvuotta myöhemmin, 53-vuotias Keijo Vättö valmistuu ylioppilaaksi opiston lukiosta. Miten siinä niin kävi?

”Syksyllä 2008 päätin kokeilla työn ohessa muutamaa lukion kurssia. Viisi kurssia meni läpi ja päätin, että jatkan opintoja”, Vättö muistelee.

Vammalan seurakunta ei myöntänyt Vätölle virkavapautta opintoja varten, joten Vättö lähti kanttorin työstä joulukuussa 2008.

”En ole katunut päätöstä. Olin silloin ja tunnun olevan edelleenkin kyllästynyt ammattiini. Kanttorin työstä puuttuu haasteita. Soitan aina samat virret tai häämarssit”, Vättö miettii ja vahvistaa sanansa pimpauttamalla alkusoitot muutamasta yleisimmästä virrestä.

”Näissä ei ole haastetta edes promillen vertaa.”

Lukiossa sen sijaan riitti sopivasti haastetta. Melua inhoava Vättö nautti opiston rauhallisuudesta, lukemisesta ja siitä, kun sai kuunnella asiantuntevia opettajia.

”Silti täytyy sanoa, että aikansa kutakin. Nyt on siinäkin mielessä hyvä aika valmistua, kun poikani pääsi ylioppilaaksi tasan kymmenen vuotta sitten”, Vättö sanoo.

Keijo Vätön tarina jatkuu perjantain 18.5. Tyrvään Sanomissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.10.2012 21:24

Aika häpeä Sastamalan seurakunnalle päästää tuollainen taituri. Kun vertaa hänen jälkeen tullutta- huhhuh. Ei mene yhtäkään virttä messussa oikeassa rytmissä ja oikein. Hävettävää!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.5.2012 13:28

Keijo Vättö! Olette korkeatasoinen konserttien pitäjä ja hyvä opettaja. Teidänlaisianne hyviä opettajia koulut tarvitsivat juuri nyt. Toivottavasti jokin koulu (rehtori) huomaa teidät ja ottaa opettajakaartiinsa pikaisesti.
Onnea ja menestystä tämän kevään ylioppilaalle!
tv. Konsertissanne ollut kuulija/oppilas.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.5.2012 22:39

Ennen kuulumattoman röyhkeää oman viran aliarviointia. Kyllä oikealla asenteella kanttorin virassa haasteita löytyy ja syntyy tuloksiakin. Miksi roikkua virassa,joka ei kerran kiinnosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.5.2012 16:58

Taidettiin jutussa unohtaa mainita, että Keijolla on kanttorin virka Juvalla. Eikö sekään kiinnosta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.5.2012 12:32

Keijo oli hieno piriste näille mollista duuriin loppusoinnnun vaihtaville kilkuttajille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.5.2012 16:12

Vättö on erittäin lahjakas muusikko, poikkeuksellinen taituri.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.5.2012 14:24

Kyllä vain asia niin on, että toista ei ole samanlaista. Mestarin soittoa ja taitoa kaivaten, comeback Keke! Ei ymmärretty hyvän päälle Tyrväällä, tässäkään asiassa, helmiä sioille kun tarjoiltiin.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Toukojen siunauksessa sukupolvet kohtasivat

    AJANKOHTA 23.5. 15:45 20

  2. Tyrvään pappila voi tulla myyntiin

    UUTISET 23.5. 22:12 02

  3. Hakerekan moottoritila tulessa Häijäässä

    UUTISET 22.5. 09:09 00

  4. Hukkunut isosarvinen hirvi löytyi Kiikoisjärveltä

    LUONTO 23.5. 11:07 14

  5. Seuratoiminta 23.5.2013

    SEURAPALSTA 23.5. 15:10 00

  6. Putajan baarin purkutyöt lähempänä kuin koskaan

    AJANKOHTA 22.5. 14:07 36

  7. Pyöräilijä: Näin karhusta vain takapään

    UUTISET 21.5. 16:07 56

  8. Rallicrossin SM: Janne Kanerva tähtää taas kärkeen

    URHEILU 23.5. 08:14 10

  9. Uotsolan koululta ei löytynyt hometta

    UUTISET 22.5. 14:26 12

  10. Uudet ylioppilaat

    AJANKOHTA 17.5. 10:01 33

  1. Kuntapomot selvittelivät välejään Laviassa

    UUTISET 7.1. 10:45 2111

  2. Elonkorjuutanssit syntyvät talkoovoimin

    UUTISET 30.7. 15:45 613

  3. Ammuskelua Suodenniemellä

    UUTISET 15.8. 09:47 342

  4. Sastamalassa valmennettu mukana kuninkuusraveissa

    UUTISET 29.7. 09:19 471

  5. Sastamalassa puhutaan Norjasta ja arjen asioista

    UUTISET 28.7. 08:15 381

  6. Ompelija on ylellisyyttä ja tarkkaa taloudenpitoa

    NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA 16.8. 15:18 91

  7. Suodenniemelle ei heru kaavoja

    UUTISET 10.11. 15:35 2812

  8. Kiikoisten Purpurit läpi pelimannivoimin

    UUTISET 8.7. 14:35 7214

  9. Poika ja tosi iso jäätelö

    LUONTO 11.7. 17:47 261

  10. Andersson ihmettelee, miten koulumatkalla tapahtuva tupakointi ja kiusaaminen selvitetään

    UUTISET 22.8. 10:39 11141

  1. Kiikoisten kuntaliitoskokous: keskusta käveli ulos - valtuutetuista tehdään rikosilmoitus

    UUTISET 11.4. 22:13 12388

  2. Pyöräilijä: Näin karhusta vain takapään

    UUTISET 21.5. 16:07 56

  3. Kuntapomot selvittelivät välejään Laviassa

    UUTISET 7.1. 10:45 2111

  4. Ammuskelua Suodenniemellä

    UUTISET 15.8. 09:47 342

  5. Kuntaliitosjuhla Kiikoisissa: Mitkä ihmeen yhteisöhäät?

    UUTISET 10.1. 12:32 75156

  6. Tuhat rynnisti puolessa tunnissa uuteen Tokmanniin

    UUTISET 30.11. 11:35 8825

  7. Äänilaitteiden sopivuus kirkkotilaan puhuttaa

    AJANKOHTA 19.5. 21:21 429

  8. Sylvään rehtori ja kaupunginhallitus saivat huomautuksen tupakoitsijoiden ojentamisesta

    UUTISET 20.8. 16:22 15669

  9. Valtioneuvosto päätti: Kiikoinen ja Sastamala yhdistetään

    UUTISET 28.6. 14:26 12892

  10. Jarkko Malmberg 50 äänellä Sastamalan kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 4.2. 18:47 12050

  1. Sylvään rehtori ja kaupunginhallitus saivat huomautuksen tupakoitsijoiden ojentamisesta

    UUTISET 20.8. 16:22 15669

  2. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 12575

  3. Kiikoisten kuntaliitoskokous: keskusta käveli ulos - valtuutetuista tehdään rikosilmoitus

    UUTISET 11.4. 22:13 12388

  4. Andersson ihmettelee, miten koulumatkalla tapahtuva tupakointi ja kiusaaminen selvitetään

    UUTISET 22.8. 10:39 11141

  5. Yllätyshakija: Esa Sirviö ilmoittautui mukaan kaupunginjohtajakisaan

    UUTISET 14.1. 23:34 6175

  6. Vammalan Yrittäjien puheenjohtajaa syytetään verorikoksesta

    UUTISET 25.10. 16:31 125205

  7. Kuntaliitos estyy, jos valitetaan ja oikeus kieltää täytäntöönpanon

    UUTISET 24.4. 10:57 10528

  8. Sastamalan valtuusto siirsi uimahallipäätöksen vuoden päähän

    UUTISET 18.12. 10:22 7049

  9. Enni Uotilasta Sastamalan Lucia-neito

    UUTISET 10.12. 10:18 6832

  10. Esa Sirviö yksimielisesti jatkoon

    UUTISET 16.1. 14:53 5738

  1. Hukkunut isosarvinen hirvi löytyi Kiikoisjärveltä

    LUONTO 23.5. 11:07 1 4 31

  2. Tyrvään pappila voi tulla myyntiin

    UUTISET 23.5. 22:12 0 2 27

  3. Toukojen siunauksessa sukupolvet kohtasivat

    AJANKOHTA 23.5. 15:45 2 2 15

  4. Uudet ylioppilaat

    AJANKOHTA 17.5. 10:01 3 3 10

  5. Putajan baarin purkutyöt lähempänä kuin koskaan

    AJANKOHTA 22.5. 14:07 3 6 10

  6. Uotsolan koulun vuosikertahajun syytä tutkitaan jälleen

    UUTISET 21.5. 08:16 4 5 9

  7. Pyöräilijä: Näin karhusta vain takapään

    UUTISET 21.5. 16:07 5 6 9

  8. Uotsolan koululta ei löytynyt hometta

    UUTISET 22.5. 14:26 1 2 9

  9. Rallicrossin SM: Janne Kanerva tähtää taas kärkeen

    URHEILU 23.5. 08:14 1 2 8

  10. Liekovesi palaa Vammalaan

    UUTISET 15.5. 12:52 0 3 7

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    avoinna ma - pe 8 - 16   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot