Mouhijärvellä etsitään parasta pudottajaa
- Tämä vaaka varmasti valehtelee, arvelee Peter Dörig. Hän on mukana Mouhijärven Paras pudottaja -kisassa. Ryhmää vetää Päivi Nurmisto.
Mouhijärvellä on käynnissä kilpailu siitä, kuka pudottaa eniten painoaan 4 kuukauden aikana. Mouhijärven Paras pudottaja -kisan suosio yllätti ryhmän vetäjän Päivi Nurmiston täysin.
”En osannut ollenkaan kuvitella, että tästä tulee tällainen menestys. Heitin ihan vitsinä, että järjestetään pudottajakisa”, Päivi kertoo.
Hän ajatteli, että saattaa hyvällä tuurilla saada mukaansa jopa viitisentoista painonpudottajaa, mutta toisin kävi. Päivi oli hukkua puheluihin, kun sana kiiri.
”Ryhmä tuli nopeasti täyteen. Meitä on nyt 40, 38 naista ja 2 miestä.”
Kaikki halukkaat eivät mukaan mahtuneet ja uutta ryhmää toivotaan. Kisa alkoi tammikuun alussa ja se kestää huhtikuun loppuun.
”Kolmessa viikossa ryhmä on karistanut yhteensä 79,2 kiloa. Noin 300 kiloa yhteistavoitetta on vielä jäljellä. Yhdessä on päätetty, että sinne päästään.”
Kisan voittajaa odottaa rahapalkinto. Voittaja kuittaa 400 euroa, toiseksi tullut 300 euroa ja kisan kolmas 100 euroa. Osallistujilta kerättiin 40 euron maksu, joka sisältää punnitukset, kehoanalyysit, jumpat, yhteislenkit ja teematunnit.
Onko koko porukka keväällä timmissä kunnossa?
”On. Se luvataan”, Päivi vakuuttelee.
Juustomestari Peter Dörig ottaa kisan tosissaan. Hän on lähtenyt mukaan jopa zumba-tunnille. Lue koko juttu Tyrvään Sanomista torstaina 26.1.



Mun BFF:n äiti! =)
Ilmoita asiaton kommentti