Kesäkuva: Sisarukset
Kaksi sorsanpoikasta on kuvattu mökkirannassa Sastamalassa.
Poikaset kököttivät veden alla olevan kiven päällä pesupuuhissa veden ollessa alhaalla. Pesun lomassa katseltiin välillä maailman menoa ja kameran kanssa osoittelevaa kuvaajaa (joka ei ilmeisesti ollut tulkittavissa välittömäksi vaaraksi).
Tyrvään Sanomien kesäkuvakisa oli käynnissä 31. elokuuta 2011 saakka.
Kilpailun aihe on Kesä & Rakkaus.
Kaikki kilpailukuvat julkaistaan verkkosivuilla, osa on julkaistu myös paperilehdessä.
Toimituksen raati valitsee finaaliin 10 parasta kuvaa syyskuussa, jonka jälkeen äänestäminen alkaa.
Palkinnot
Kuvakisan voittaja palkitaan 100 euron lahjakortilla. Hopealle ja pronssille päässeet saavat tuotepalkinnot.
Äänestäneiden kesken arvotaan kaksi 60 euron arvoista palkintoa sekä Tyrvään Sanomien 6 kuukauden lehtitilaus.


