Kesäkuva: Henryn ja Claran yhden yön juttu
Kaksi värikästä kuoriaista Henry ja Clara Saint Dézéryssä Etelä-Ranskassa viime pääsiäisen aikaan.
Lempi leiskui, sillä kevät oli Provencen suunnalla jo pitkällä, ja lajin on säilyttävä vaikka väkisin. Henryn värikäs selkäpanssari tuo mieleen miehisen turhamaisuuden.
Kiihkeän lemmenhetken näyttämönä toimi syreenipensas, jonka kukinta alkoi olla jo loppupuolella, mutta se tarjosi vielä suojaansa nuorelle rakkaudelle. Vain yksi kerta, ja kaikki on ohitse...
Tyrvään Sanomien kesäkuvakisa oli käynnissä 31. elokuuta 2011 saakka.
Kilpailun aihe on Kesä & Rakkaus.
Kaikki kilpailukuvat julkaistaan verkkosivuilla, osa on julkaistu myös paperilehdessä.
Toimituksen raati valitsee finaaliin 10 parasta kuvaa syyskuussa, jonka jälkeen äänestäminen alkaa.
Palkinnot
Kuvakisan voittaja palkitaan 100 euron lahjakortilla. Hopealle ja pronssille päässeet saavat tuotepalkinnot.
Äänestäneiden kesken arvotaan kaksi 60 euron arvoista palkintoa sekä Tyrvään Sanomien 6 kuukauden lehtitilaus.


