Ykkösrastin kahvilassa kaikki tehdään itse
- Pete Lehtisyrjä avaa Ykkösrastin kahvilan arkisin viimeistään aamukuudelta. Monesti kahvia saa jo viideltä.
Rokki soi Ykkösrastin kahvilassa Mouhijärvellä. Leipuri Pete Lehtisyrjä on vetänyt pitkän tukan poninhännälle ja käärinyt hihat. Hän tarttuu kaulimeen ja alkaa tasoittaa munkkitaikinaa.
”Ollaan kaupunginosan ylivoimaisesti suurimmassa ravintolassa”, Pete heittää.
Kaupunginosalla hän tarkoittaa Iirolan kylää Mouhijärvellä.
”Meillä on kaupunkiterassi kaupunkinäköalalla, katso vaikka”, Pete sanoo ja osoittaa ikkunasta avautuvaa peltomaisemaa.
Yrittäjät Pete ja Minna Lehtisyrjä aikovat nostaa Ykkösrastin perinteikkään kahvilan kuopasta.
”Tulimme tähän kesäkuussa ja hyvin on mennyt. Ensi kesänä homma lähtee täydellä vauhdilla”, Pete lupailee.
Kahvilassa kaikki on itse tehtyä, ruisleipä, lihapiirakat ja sienikastikkeen sienetkin on itse metsästä kerätty. Raaka-aineista ollaan tarkkoja.
”On menty niin pitkälle, että osittain ranskanperunatkin tehdään itse. Ammattitaito maistuu suussa.”
Pete esittelee ruisleipiä, jotka on tehty vuosikymmeniä vanhasta juuresta.
”Ainoa mikä ei ole itse tehtyä, ovat näkkileipä ja makkara. Lihakin leikataan itse.”
Pete Lehtisyrjä on sitä mieltä, että mitään ei saa pilalle, kun se tehdään kermasta ja voista.
”Vähästäkin tavarasta saa vaikka mitä, kun vain viitsii tehdä.”
Pienen kahvilan on hänen mielestään pakko erottua jotenkin isojen ketjujen joukosta.
”Tehdastekoisia tuotteita on kaikkialla. Kun ranskalaisiin lisää suolan ja perunamausteen, maistuvat ne samalta joka paikassa. Maku on toinen, kun ranskanperuna tehdään alusta saakka itse.”
Reseptit joutavat Peten mielestä vaikka roskakoriin.
”Kun tiedetään, miltä pitäisi maistua, ei siinä mitään reseptejä tarvita.”
Ohjeelliset aukioloajat
Kun Lehtisyrjän Pete tuli kahvilan isännäksi, aukioloajat menivät uusiksi. Häntä naurattaa: jaa mitkä aukioloajat? Kahvila aukeaa arkisin viimeistään aamukuudelta, mutta monesti ensimmäiset asiakkaat marssivat sisälle jo viideltä.
”Aukioloaika on ohjeellinen. Makkaraa ja munkkia saa siitä lähtien, kun taulu on liikenteenjakajassa pystyssä.”
Asiakaspalvelu ja hyvät tuotteet ovat Peten mielestä kaiken a ja o.
”Joskus asiakas kysyy, voiko sämpylän saada ilman kinkkua. Hassu kysymys, totta kai voi. Asiakas saa juuri sitä mitä pyytää. Ja ruokalistahan on käytännössä vain luettelo raaka-aineista.”
Lopuksi Pete kertoo tarinan.
”Asiakas söi lihapasteijan hyvällä halulla ja kiitteli lopuksi. Hän sanoi, että muuten hyvä, mutta oli toisesta päästä liian lyhyt. Kun asiakas seuraavan kerran tuli, vein hänelle 42 senttiä pitkän pasteijan, eikä hän valittanut enää yhtään.”



https://www.facebook.com/pages/Lounaskahvila-Ykk%C3%B6srasti/123469087734445
Ilmoita asiaton kommentti