Imago asuu tämän miehen kasvoissa
- Erkki Haliseva on paarikuljetusten paikallinen uranuurtaja. Hän on jo parinkymmenen vuoden ajan hoitanut niitä invataksillaan.
Tyrvään Tilausliikenteen omistaja Erkki Haliseva kertoo asiakkaiden usein tokaisseen, että yrityksen imago personoituu juuri häneen.
Millainen persoona on siis kyseessä?
”Olen tällainen rauhallinen ja palvelualtis. Jos jotain lupaan, niin se myös pitää.”
Tyrvään Tilausliikenne on perustettu vuonna 1998. Haliseva on omistanut firman yksin muutaman vuoden ajan. Aiemmin mukana oli myös Olli Alajoki.
Halisevalla on nykyään 3 pikkubussia ja 1 invataksi. Taksia hän ajaa itse. Lisäksi töissä on yksi vakituinen kuski ja yksi tilapäinen. He ajavat pikkubusseja, joita käyttävät varsinkin paikalliset yritykset.
”Haemme paljon yritysvieraita esimerkiksi lentokentiltä. Varsinkin venäläisiä haetaan myös rautatieasemalta. Paikalliset yritykset soittavat joskus nopeallakin varoitusajalla. Joustavuus on pienen firman hyve.”
Tyrvään Tilausliikenteen pikkubusseihin mahtuu 20, 14 ja 9 henkilöä.
”Kokouksiakin voi isommissa busseissa nykyään pitää, koska kannettavan tietokoneen saa yhdistettyä auton tv-näytölle ja verkkovirtaakin on tarjolla.”
Tyrvään Tilausliikenne kuljettaa myös koululaisia, mutta pääosin Nokian puolella.
”Sastamalassa on paljon kovempi kilpailu koulukuljetuksista. Nokialla olen myös havainnut, että koululaisten vanhempien ja kuskien välille on muodostunut hyvä suhde.”
Erkki Haliseva kertoo jo olevansa eläkeiässä, mutta kuljettaja ei tohdi jättää ohjaamoa.
”Tykkään tästä työstä. Sekin on tärkeää, kun on saanut olla terve.”


