Sastamalassa valmennettu mukana kuninkuusraveissa
- Kutalalainen Kaapun perhe lähtee Tampereen kuninkuusraveihin fanittamaan Martti Hämäläisen valmentamaa Kromia. Laura Kaapulla on fanituslippiskin.
”Kyvyt piisaavat, mutta epävarmuus on kiusannut”, sanoo Masossa talliaan pitävä valmentaja Martti Hämäläinen nyt kuusi vuotta valmentamastaan Kromista. Se on mukana nyt viikonvaihteessa Tampereen Teivossa ravattavissa kuninkuusraveissa.
Hämäläinen painottaa, että hevosella pitää olla juoksijan lahjoja. Valmentajan tehtävä on houkutella ne parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Teivossa hevosta ohjastaa Risto Tupamäki.
Kromi on ollut mukana kolmissa kuninkuusajoissa. Parhaiten se menestyi Jyväskylässä vuonna 2008, oli kolmas. Lappeenrannassa ja Oulussa laukat veivät mahdollisuudet.
”Jyväskylässäkin laukka tuli lähdössä, mutta se ei mennyt pitkäksi, johtanut hylkäämiseen. Lähtölaukan peikko on vaivannut ian kaiken.”
Entä miten Kromi pärjää viikonloppuna? Mikä on ennuste?
”Ei voi odottaa kärkisijoja”, Hämäläinen jarruttelee liikaa hehkutusta. ”Kesäkuun puolivälissä tuli toiseen takajalkaan sanomista.”
Kuntoutusta haetaan uittamalla. Tiistaina aamupäivällä Hämäläinen kävi sillä Teivossa harjoittelemassa. Iltapäivällä tamma sai takajalkoihinsa rauhoittavat sammalhauteet ja jaloitteli laitumella.
Mitä helle vaikuttaa? Sekä oreilla että tammoilla on kuninkuusajoissa kahden päivän aikana kolme hikistä lähtöä.
”Kromi juo hyvin myös ajojen välillä; toisia hevosia ei tahdo saada juomaan, ja nestehukka on vaarana, jos lämmintä on 30 astetta. Eikä Kromi myöskään ole kärsinyt kuljetuksista.”
Kuninkuusravit ovat myös koko Suomen ravikansan kesäjuhla. Monet lähtevät sinne koko perheen voimin, niin myös kutalalainen Kimmo ja Tiia Kaapun perhe. Lue torstain 28. 7. lehdestä lisää Kromista ja Kaapun raveja harrastavasta perheestä.



Turha koittaa, Hullumies voittaa!
Ilmoita asiaton kommentti