Tyrvis on taas yksi Suomen parhaista
- Aila Väikkä, Veli-Matti Saksi, Anne Tuimala, Virpi Starkman, Pekka Mäkinen, Jaakko Lampimäki, Mika Lampi, Mari Tuohiniemi, Heli Tuominen, Minna Ala-Heikkilä, Eija Mäkinen ja Seija Kyläkangas. Kuvasta puuttuu Liisa Vulli.
Tämän vuoden Paikallislehtikilpailussa Tyrvään Sanomat sai kunniamaininnan 2-päiväisten lehtien sarjassa. Voittajaksi nousi saman kustantajan, eli Suomen Paikallissanomien, Kankaanpään Seutu. Se sai myös tunnustuksen Vuoden paikallisesta verkkopalvelusta. Tänä vuonna Paikallislehtikilpailussa palkittiin vain sarjojen voittajat. Kahta seuraavaa muistettiin kunniamaininnalla.
Päätuomari Mikko Honkala toteaa Tyrvään Sanomien toimituksen miettivän vahvasti omia näkökulmia juttuihin. Esimerkkinä Honkala tuo esiin jutun, jossa valotettiin kuntien saamien perintörahojen käyttöä. Esimerkkijutussa Lavian vanhusten hoivaan oli jätetty lähes 450 000 euron testamenttilahjoitus Sastamalan perusturvakuntayhtymän kautta.
”Sarjan paras puheenaiheen jalostaminen uutisesta, eli ilmiöjuttu vanhuksista, jotka lahjoittivat perintönsä kunnille. Lehden vahvuuksia ovat omien näkökulmien jalostaminen, vahva lukijasuhde ja ulkoasuosaaminen”, huomauttaa Honkala.
Perintöjutun takana on Tyrvään Sanomien toimittaja Mika Lampi. Hän löysi uutisen arkisen esityslistan lukemisen yhteydessä.
”Saspen listalla vilisi tärkeitä asioita, kuten tilinpäätös, johtavan ylilääkärin avoimen viran hoitaminen ja omaishoidon tuen muutokset. Vasta listan loppupuolella oli kohta, joka käsitteli testamenttivarojen käyttöä. Esittelytekstissä mainittiin kaksi perintöä, mutta summia ei mainittu lainkaan. Se kiinnitti huomioni.”
Lue koko juttu Tyrvään Sanomista 3.11.



Heli on kissa.
Ilmoita asiaton kommentti