Uutiset

Päivitetty 20.1.2012 12:56, julkaistu 20.1.2012 12:56

Helena Salmi aloitti Gregorianan toiminnanjohtajana

Sastamalalainen Helena Salmi on aloittanut Sastamala Gregorianan osa-aikaisena toiminnanjohtajana. Tapahtuma kuuluu ensimmäistä vuottaan Finland Festivalsiin.

”FF:n jäsenyyden edellytyksenä on vakiintunut asema”, Salmi muistuttaa.

Kuluva vuosi on Gregorianan 17. toimintavuosi. Teemana ensi kesänä ovat löytöretket ja pyhiinvaellukset. Taiteellisena johtajana jatkaa Michael Fields. Konsertteja on kaikkiaan seitsemän.

”Olemme mukana sekä Finland Festivalissa että PirFestissa”, kertoo Matkailu 2012 -messuilta Helsingistä perjantaina tavoitettu Salmi. Gregoriana on Pirkanmaan festivaaliyhteisön perustajajäseniä.

Uusi toiminnanjohtaja Salmi on kauppatieteiden maisteri ja IT-alan ammattilainen.

”Musiikki on ollut minulle aina rakas harrastus. Olen ollut alusta asti Sastamala Gregoriana -fani. Kun vuonna 2 010 vietin sapattivuotta, ilmoittauduin kesällä Gregoriaanaan talkoolaiseksi, ja jatkoin viime kesänä”, Salmi kertoo suhteestaan vanhaan musiikkiin.

Sastamala Gregoriana järjestetään 21.–27. 7.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Omakotitaloja antennimaston paikalle?

    UUTISET 22.2. 16:22 12

  2. Lavian hammashoitolaan tarvitaan uusia välineitä

    UUTISET 22.2. 16:19 12

  3. Lavian kunnantaloa suunnitellaan kulttuuritaloksi

    UUTISET 22.2. 13:57 210

  4. Kuntaliitoskyselyyn vastasi 785 henkilöä

    UUTISET 22.2. 15:05 53

  5. Heikkilän toimintakeskus kiinnostaa Suodenniemellä

    UUTISET 22.2. 14:25 15

  6. Valtuusto myönsi Pukstaaville ylimääräisen 95 000 avustuksen

    UUTISET 22.2. 14:17 00

  7. Elastopolin työtapaturma oikeudessa torstaina

    UUTISET 22.2. 12:09 00

  8. Varo katoilta putoavaa lunta

    UUTISET 21.2. 12:42 13

  9. Ansa Puntalolle palkinto matkailun edistämisestä

    AJANKOHTA 22.2. 10:19 01

  10. Soita rankkurille, jos näet taajamassa koiran ilman omistajaa

    AJANKOHTA 21.2. 14:09 30

  1. Kuntaliitoskyselyyn vastasi 785 henkilöä

    UUTISET 22.2. 15:05 53

  2. Lavian kunnantaloa suunnitellaan kulttuuritaloksi

    UUTISET 22.2. 13:57 210

  3. Soita rankkurille, jos näet taajamassa koiran ilman omistajaa

    AJANKOHTA 21.2. 14:09 310

  4. Sahtipanimo vanhaan navettaan Putajassa

    AJANKOHTA 6.9. 16:06 1910

  5. Sastamalalle hanketukea 132 300 euroa

    UUTISET 23.9. 14:05 133

  6. Arvon Askeleella nautitaan maisemista eikä kilpailla ajan kanssa

    AJANKOHTA 25.9. 11:38 63

  7. Puhdista rännit ennen lumentuloa

    AJANKOHTA 21.10. 10:21 101

  8. Varastetulla autolla ojaan Kaukolantiellä

    UUTISET 31.10. 09:34 32

  9. Ensimmäiset kilpailukortit tuotiin jo!

    AJANKOHTA 2.11. 16:10 32

  10. Tyrvis on taas yksi Suomen parhaista

    UUTISET 3.11. 08:22 102

  1. Kuntaliitoskyselyyn vastasi 785 henkilöä

    UUTISET 22.2. 15:05 53

  2. Vanhojenpäivän glamouria Vammalassa

    AJANKOHTA 19.2. 12:21 52

  3. Kuvakooste: Penkkaripäivän sirkus Vammalan lukiossa

    AJANKOHTA 16.2. 11:01 53

  4. Koulu halutaan säilyttää Sammaljoella

    UUTISET 8.9. 14:43 241

  5. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 789

  6. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 41

  7. Helmat hulmusivat vanhojentansseissa Mouhijärven lukiossa

    AJANKOHTA 17.2. 15:34 48

  8. Sastamalassa valmennettu mukana kuninkuusraveissa

    UUTISET 29.7. 09:19 211

  9. Lääkäripäivystys siirtyy kokonaan aluesairaalaan

    UUTISET 22.9. 15:55 1211

  10. Miehet koettelivat voimiaan

    AJANKOHTA 20.9. 19:12 231

  1. Valtteri tuskaili pipo veressä

    UUTISET 24.1. 09:46 1525

  2. Heinonen ja Suuriniemi hieroivat sovun tonttuilun jälkeen Laviassa

    UUTISET 7.1. 13:41 789

  3. ”Eurooppaa uhkaa sota rahasta”

    UUTISET 7.1. 01:19 192

  4. Peura jäissä

    UUTISET 18.12. 17:56 221

  5. Lasse sai viimeinkin Cherry Maen kotiin Suomeen

    AJANKOHTA 13.12. 11:07 180

  6. Koulu halutaan säilyttää Sammaljoella

    UUTISET 8.9. 14:43 241

  7. Katso video: Tanssin taikaa, balettioppilaiden näytös Sylväällä

    AJANKOHTA 31.1. 10:23 101

  8. Miehet koettelivat voimiaan

    AJANKOHTA 20.9. 19:12 231

  9. Vanhasen mielestä Suomessa vallitsee kateuden ilmapiiri

    UUTISET 19.9. 14:54 285

  10. Tee Tyrviksen sastamalalaisuustesti

    UUTISET 29.12. 15:55 1816

  1. Kuntaliitoskyselyyn vastasi 785 henkilöä

    UUTISET 22.2. 15:05 5 3 23

  2. Heikkilän toimintakeskus kiinnostaa Suodenniemellä

    UUTISET 22.2. 14:25 1 5 18

  3. Lavian kunnantaloa suunnitellaan kulttuuritaloksi

    UUTISET 22.2. 13:57 2 10 14

  4. Lähes kaikki Sammaljoelta suuntaavat Stormin kouluun

    UUTISET 20.2. 17:28 3 7 13

  5. Kansansoutu ehkä takaisin Sastamalan ja Porin välille vuonna 2013

    UUTISET 9.2. 12:54 0 2 11

  6. Sastamalalainen mies vankeuteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    UUTISET 14.11. 15:21 4 11 11

  7. Katso video: Lavian abit lähtevät rekkakyydillä kohti yo-kirjoituksia

    AJANKOHTA 17.2. 09:12 4 1 11

  8. Onko tässä kersantti Karoliina?

    AJANKOHTA 13.2. 15:55 5 1 10

  9. Lavian hammashoitolaan tarvitaan uusia välineitä

    UUTISET 22.2. 16:19 1 2 10

  10. Pro Kiikoinen kokoontuu torstaina

    UUTISET 7.11. 09:51 3 1 10

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot