Kaupunki tukee omaishoitajien jaksamista kuntosaleilla ja uimahalleilla
Omaishoitajat pääsevät Sastamalan kaupungin kuntosaleille ja uimahalleihin ilmaiseksi helmikuun alusta lähtien. Ilmaisuus ei koske ohjattua toimintaa. Lisäksi omaishoitajat saavat ryhminä käyttää ilmaiseksi liikuntasaleja. Näin kaupunki tukee omaishoitajien jaksamista. Omaishoitajia on Sotesissa eli uudella sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueella 277.
Tukimuoto lähti mietintään, kun Sastamalan vammaisneuvosto teki viime syyskuussa aloitteen omaishoitajille suunnatuista kulttuuri- ja liikuntaseteleistä. Toivomuksena oli 30 seteliä vuodessa jokaiselle omaishoitajalle ilman omavastuuosuutta. Seteleiden kohteesta omaishoitaja voisi päättää itse.
Aloite ei mennyt läpi toivotussa muodossa, koska sote-palveluiden määrärahoista ei löytynyt tarvittavaa määrää euroja. Laskelmien mukaan yhden setelin arvo on 5 euroa ja kokonaiskustannus vuodessa 41 550 euroa.



Vanhukset unohdetaan kotiinsa,ei minkäänlaista valvontaa,seurantaa eikä järjestetä ohjelmaa.Tarkoitus tietenkin säästää rahaa,että vidaan pyörittää massiivista ja kallista hallintoa.
Ilmoita asiaton kommentti