Uutiset

Päivitetty 31.1.2012 10:46, julkaistu 31.1.2012 10:35

Jos koulukuljetusten turvallisuus vaatii rahaa, niin sitä on pakko löytyä

Kuva: Veli-Matti Saksi
Veli-Matti SaksiLähetä palautetta toimittajalle
Sastamalassa on koululaiskuljetuksissa yli tuhat oppilasta päivittäin. Lasten turvallisuudesta ei tingitä ja siksi tulevan kuljetuskilpailutuksen sisältöä tarkastellaan maaliskuussa kasvatus- ja opetuslautakunnassa.

Hieman laantunut koulukuljetuskeskustelu ryöpsähti, kun keskiviikkona 18. tammikuuta tapahtui koulubussin ja eläinkuljetusauton yhteentörmäys Varessuontiellä Vammalan Sammaljoella. Tapahtumia ruoditaan viranomaisneuvottelussa maanantaina 6. helmikuuta. Paikalla ovat kaupungin, kuljetusyrittäjän, poliisin ja pelastuslaitoksen edustajat.

Sastamalan kasvatusjohtaja Pekka Kares toteaa, että seitsemän lapsen ja koulubussin kuljettajan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus selvitetään perinpohjin.

”Ikävä tapahtuma, jonka syyt on saatava selville. Asiaan tartutaan viranomaisneuvottelussa, jossa etsimme mahdollisia ongelmakohtia. Jos löytyy selkeä turvallisuuteen vaikuttava epäkohta, jonka korjaaminen vaatii rahaa, niin sitä on pakko löytyä.”

Koulubussissa olleiden lasten vanhemmat ja kaupungin edustajat tapaavat myös lähiaikoina. Tapaamisen tarkoituksena käydä tapahtuma läpi ja etsiä turvallisuutta lisääviä ratkaisuja.

Kaupungin koululaiskuljetuksissa on yli tuhat lasta jokaisena koulupäivänä. Kuljetuksille kertyy hintaa noin 1,5 miljoonaa euroa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Hakanen (kesk) on samoilla linjoilla Kareksen kanssa siinä, että jos onnettomuuden syyksi paljastuu esimerkiksi kaupungin aiheuttama kiire, niin siihen puututaan.

”Jos havaitaan, että jokin alue on liian suuri ja sinne tarvitaan vaikkapa yksi auto lisää, niin se on mahdollista. Jo nyt alueilla ajavat yrittäjät ovat antaneet kilometrihinnan, jolla he tekevät lisäajoja. Mutta asiat pitää katsoa tarkasti, sillä kaupunki on ostanut yrittäjiltä kuljetukset ja yrittäjät ovat itse tehneet reitit.”

Ne rakennetaan kunkin koulun alkamis- ja päättymisajan, oppilaiden asuinpaikan ja sallittujen odotusaikojen perusteella. Hakanen tyrmää ajatuksen siitä, että palattaisiin vanhan Vammalan tapaan kilpailuttaa valmiit reitit.

”Reitittäminen on niin suuri urakka, että siihen meillä ei yksinkertaisesti riitä henkilökuntaa.”

Lue koko juttu Tyrvään Sanomista tiistaina 31. tammikuuta.


AVAINSANAT: Koululaiskuljetukset

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)7.2.2012 07:13

Niin, eikös Sastamalassa ole jokin "maaseutu elävänä"-hanke, tai jotain sen suuntaista?! Omituisesti sitä hanketta kuitenkin toteutetaan...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.2.2012 00:38

Olisikohan nyt aika huomata että kyläkoulujen lopettaminen toi ongelmia...Taksit joutuvat todellakin koville kun kuskaavat kaikki oppilaat pariin isoon kouluun..olisihan se ollut kiva että lapset olisivat saaneet käydä koulujaan kivoissa "maalaiskouluissa" mitkä ovat ihania ja kaikki toimii!Mutta näin täällä isossa ihanassa Sastamalassa...voisi kokeilla niinpäin että lopetetaan koulut Vammalan keskustasta ja kuskataan Lapset Häijään kouluun...eihän kukaan voi sanoa että kaikki hyvä pitää olla vaan vammalan keskustassa ja syrjäkylät kärsii!!Kun nyt ollaan niin yhtä ja suurta Sastamalan kaupunkia niin laitetaan uimahalli Karkkuun ja pari isoa koulua Mouhijärvelle!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 22:07

Tässä yhtenä aamuna koulutaksi ohitti minut ajaessani 60 nopeusrajoitusalueella tuota sallittua nopeutta ja kuinka ollakaan 200m päässä kääntyi vasemmalle... mitä kulki päässä???

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 07:08

Muistankohan ihan väärin, että syksyllä kyydit kilpailutettiin uudestaan, kun ensimmäisellä kierroksella ei saatu tarpeeksi halvalla?

Myös oppilaiden kuljetusaikoihin pitäisi kiinnittää huomiota, 2,5 tuntia päivässä on paljon. Varsinkin näissä kyydeissä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 20:02

Vihdoinkin, asiaa

Säilyttäisin silti koulut, myös kylillä olevat

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 17:18

Kun kyydit kilpailutetaan viimeiseen tappiin, se tietää sitä, että yrittäjän on pakko vähällä kapasiteetilla tuottaa mahdollisimman hyvä tulos. Se tietää koheltamista paikasta toiseen ja täysiä kuormia. Aika laaja tämä kaupunkimme.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 15:43

Lapsia saa kuljettaa miten kuten, eläinkuljetuksissa on tiukemmat määräykset.
Karkusta tulevassa bussissa on vuosikaudet ollut niin täyttä, että Heinoon jälkeen kyytiin tulevat seisovat käytävällä. Voi vain kuvitella tilannetta jos vaikkapa hirvi hyppää eteen tai jotain muuta äkkinäistä jarrutusta vaativaa tapahtuu.
Tästäkin ollaan oltu yhteydessä asiasta päättäviin, mutta kuin seinille kaikuvat moiset tiedustelut....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 14:15

Tästä on puhuttu niin paljon ja niin kauan, mutta mitään ei tehdä ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu. Toivotaan vain ettei satu samojen vanhempien lapsielle useasti. Vai oliko tämä ensimmäinen kerta kun huoli tuotiin esille kuljetusyrittäjälle, koululle, kaupungille, sivistysjohtajalle? Niin Oliko?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 13:52

Hyvä,että onnettomuutta ja siihen johtaneita syitä selvitellään ja asiaa muutenkin käsitellään. Tyviksen mielipidepalstalla aiemmin koulutaksia ajanut kuljettaja kertoo kokemuksistaan kuljettajan kiireestä ja paineista rientää koululta koululle. Aikas haipakkaa on tuntunut olevan. Tosin jäi mietityttämään onko koulutaksien kiireestä johtuva reipas ylinopeus poliisinkin mielestä ymmärrettävää ja ok? Tekstistä jäi tällainen mielikuva.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 11:11

Voisikohan Sastamalan päättäjäjoukko pohtia sitä, että hillittäisiin koulukuljetuksien varassa olevaa uutta hajarakentamista. Kun kyläkoulut suljetaan, tehdään samalla päätös korvata terveelliset ja turvalliset koulumatkat jalan ja pyörällä näillä liian tiukasti aikataulutetuilla ja taksien osalta liian täysillä kuljetuksilla. Panostamalla tonttituotantoon ja kevytväyliin lähellä säilytettäviä kouluja ja hillitsemällä uutta hajarakentamista tuetaan parhaiten turvallisia koulumatkoja ja pidetään lapset fyysisesti terveinä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Rikkidirektiivi uhkaa kilpailukykyä

    UUTISET 17.5. 17:33 00

  2. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  3. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 02

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  6. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  7. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  8. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  9. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Inka Saarela voitti Rudolf Koivu -piirustuskilpailun

    AJANKOHTA 29.2. 12:45 21

  3. Äänestä Sastamalan kauneinta rakennusta

    AJANKOHTA 8.3. 10:27 1311

  4. Onnellisuuden avulla voi elää 10 vuotta pitempään

    AJANKOHTA 13.3. 15:37 51

  5. Sastamalan Gregory House

    AJANKOHTA 29.3. 11:05 21

  6. Sylvään koulu ideoi liikenneturvallisuuskisan voittoon

    AJANKOHTA 2.4. 17:55 42

  7. Mies ajoi humalassa Kärppälänjokeen

    UUTISET 6.4. 17:17 42

  8. Bussikuski ja matkustajat pelastivat rattijuopon

    UUTISET 6.4. 17:37 43

  9. Västäräkki bongattu Suodenniemellä

    UUTISET 12.4. 10:05 87

  10. Satonen ja Andersson päätyvät edeltäjiensä seuraksi museoon

    UUTISET 12.4. 11:01 48

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 168

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 103

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 83

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 67

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 2 61

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 47

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 26

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 26

  9. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 15 8 24

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot