Pankit lähtevät tukemaan lukiokoulutusta Sastamalassa
- Uuden yhteistyön tienavaajat. Vas. apulaisrehtori Ilkka Naatula (vas.), toimitusjohtaja Jyrki Rantala, pankinjohtaja Pirjo Äijälä, rehtori Anni Virnes ja kasvatusjohtaja Pekka Kares.
Sastamalan lukioiden uudet opiskelijat saavat kannettavat tietokoneet ensi syksynä. Sastamalan verkostolukio on solminut 3-vuotisen yhteistyösopimuksen paikallisten rahoituslaitosten kanssa. Pankit ovat mukana paitsi rahoittajina, myös asiantuntija-apuna lukion taloustiedon ja talousmatematiikan kursseilla.
Tarvetta talouselämän tuntemukselle nuorilla on, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Rantala Vammalan Seudun Osuuspankista. Hänen mukaansa läheskään kaikki nuoret eivät ymmärrä edes talouden perusasioita.
”Lainan hakemista, korkoa, laskujen maksamista, pikavippien todellisia korkoja ja sitä, mitä maksuhäiriömerkintä tarkoittaa. Opiskelijakämppään ei voi ostaa osamaksulla sohvaa, jos on merkintä luottotiedoissa”, Rantala kuvaa.
Vammalan lukion talousmatematiikan kurssilla käydään läpi muun muassa valuuttakursseja, verotusta, lainoja, sijoittamista ja Kelan tukia.
”Talouden lait ovat kaikille samat riippumatta siitä, opiskeleeko pitkää vai lyhyttä matematiikkaa”, muistuttaa Vammalan lukion apulaisrehtori Ilkka Naatula.
Sastamalan verkostolukio, jonka muodostavat Vammalan, Mouhijärven ja Äetsän lukiot, on mukana Opetushallituksen rahoittamassa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämishankkeessa. Sastamalan lukiot saivat valtiolta 74 000 euroa muun muassa laite- ja tietoverkkohankintoihin sekä opettajien koulutukseen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on runsaat 90 000 euroa, josta Sastamalan kaupunki maksaa osansa.
Kannettavia tietokoneita ei Sastamalan lukioissa ole tällä hetkellä riittävästi. Esimerkiksi Vammalan lukiossa on 1 tietokone noin 7 opiskelijaa kohden. Tietokoneluokat ovat pieniä, eikä niiden laitekanta riitä normaaleille opetusryhmille. Sastamalan verkostolukiossa opiskelee yhteensä 420 opiskelijaa.
Verkostolukion rehtorin Anni Virneksen mukaan laitehankinnoilla varaudutaan verkko-opetuksen lisäämiseen.
”Osa opetuksesta tapahtuu verkossa, osa on kontaktiopetusta. Tällainen blended learning on jo yleistä maailmalla, ja sen tarve lisääntyy meilläkin."
Tietokonehankinnoilla ja verkko-opetuksella tähdätään myös siihen, että ylioppilaskoe muuttuu sähköiseksi lähivuosina.



Yritys- ja koulumaailma olisi hyvä pitää yhdessä erillään toisistaan - ei erillään yhdessä. Yritysmaailma ei kuulu koulumaailmaan.
Ilmoita asiaton kommentti