Ellivuoresta vetovoimaisin
Ellivuoreen tulee muun muassa skeitti- ja parkour -kiipeilyalueet. Alueelle rakentuu kaikille avoin perheliikuntakeskus.
Joutsenten reitti tukee Ellivuoren kehitys- ja matkailu ry:n investointihanketta. Yleishyödylliseksi kuvaillun hankkeen tarkoitus on rakentaa Sastamalan Ellivuoreen, niin sanotun vanhan golfhallin paikalle, myös monitoimikaukalo sekä lasten leikkipuisto alkuvuoden 2012 aikana.
Kohderyhmänä ovat leikki-ikäiset lapset ja nuoret, joiden aktiivista liikkumista hankkeella pyritään tukemaan. Liikuntapaikat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille alueen asukkaille, kesäasukkaille ja satunnaisille kävijöille. Alueen asukkaista ja yrityksistä muodostuvan Ellivuoren kehitys ja matkailu ry:n toimintasuunnitelman tavoitteena on luoda Ellivuoresta Etelä-Suomen vetovoimaisin perheliikuntakeskus vuoteen 2017 mennessä.
Toinenkin Ellivuori-hanke saa Reitiltä tukea. Ellivuoren kehitys ja matkailu ry:n elinkeinollisessa kehittämishankkeessa palkataan yhdistykselle osa-aikainen markkinointiviestinnän ammattilainen terävöittämään Ellivuori-brändiä. Laskettelurinteiden, hotellin, caravan-alueen ja huvila-alueiden yksityiset investoinnit ovat olleet yli 13 miljoonaa euroa viime vuosien aikana. Yhteisen viestintähankkeen tavoitteena on lisätä alueen vetovoimaa ja toimijoiden yhteistyötä. Alueen yrityksillä on yhteensä 30 vakituista, kokoaikaista ja 55 osa-aikaista työntekijää.
Myös kahta, huittislaista hanketta puollettiin. Puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 214 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 73 prosenttia. Joutsenten reitti ry:n vuosien 2007–2012 rahoituskiintiöstä on nyt varattuna 92 prosenttia yhteensä 135 hankkeelle.
Seuraavan kerran hallitus käsittelee hankehakemuksia 20.3. Tähän kokoukseen tulevien hakemusten jättämisen takaraja on 9.3.
Useiden valtakunnallisten toimijoiden, mm. Kuntaliiton, Evankelisluterilaisen kirkon ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Voimistuvat kylät -kampanjatilaisuuden arvellaan vetävän Sastamalan Lantulassa kylätalon täyteen lauantaina 11.2. Seminaarin ohjelmassa käsitellään kuntaliitoskuntien ja kylien uudenlaista suhdetta sekä julkisten palvelujen järjestämistä maaseudulla, yhtenä esimerkkinä poliisin palvelut.



Nyt kun vielä se Keilahalli saatais vihdoin tänne Sastamalaan!
Ilmoita asiaton kommentti