Katso kartta: Lavian suunta Kankaanpää, ei muita Sastamalan ja Kiikoisten kimppaan
Valtiovarainministeriön työryhmä esittää, että Lavia yhdistyisi Kankaanpään, Karvian, Jämijärven ja Honkajoen kanssa. Kunnan keskus olisi Kankaanpää.
Työryhmä esittää, että Sastamala ja Kiikoinen muodostaisivat kahdestaan uuden kunnan. Eli ei siis mitään radikaalia muutosta jo suunniteltuun.
Punkalaitumelle esitetään yhdistymistä Huittisten ja Kokemäen kanssa.
Työryhmä esittää, että valtioneuvostolla olisi toimivalta päättää tai vaihtoehtoisesti laissa säädettäisiin niistä yhdistymisistä, joissa kaikkien asianomaisten kuntien valtuustot eivät yhdistymistä kannata, mutta uudistuksen kriteerit täyttyvät.
Lavian kunnanjohtaja Pekka Heinonen kuuli uutisen ensimmäisenä Tyrvään Sanomilta. Hän muistuttaa, että Kankaanpää on lavialaisille luontainen asioimissuunta ja Kankaanpää on hyvä kumppani, mutta...
”Jos nämä viisi kuntaa yhdistyvät, niin se on taloudellinen torso jo syntyessään. Uusi kunta ei kestä terveellä pohjalla kuin jokusen vuoden. Alijäämäiset pikkukunnat tulevat heikentämään vahvan Kankaanpään taloutta. Maksumiehiähän tässä haetaan. En ymmärrä, miksi laimennetaan hyvien kuntien talous.”
Heinosen mielestä kliseiset puheet elinvoiman kasvamisesta ovat pötyä.
”Jos lisäät litraan appelsiinimehua vettä, niin saatko silloin entistä parempaa appelsiinimehua? Ei se niin toimi. Tärkeintä olisi siirtää erikoissairaanhoito pois kunnilta valtiolle tai läänitasolle hoidettavaksi.”
”Mannerheimintien lastentarhan pitäisi nyt lopettaa tällaiset karttaväritysharjoitukset ja siirtyä puhumaan ihan oikeista asioista. Se on raha, joka ratkaisee”, Heinonen muistuttaa.
Kunnat antavat selvityksestä lausuntonsa 13. huhtikuuta mennessä valtiovarainministeriölle. Saadun palautteen ja kuulemisten jälkeen hallitus tekee linjaukset kuntauudistuksen etenemisestä, kriteereistä sekä uudesta kuntarakenteesta. Kuntarakennelain ohella käynnistyy rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja kuntalain kokonaisuudistus.
Katso oheisesta kartasta, miten kuntia ollaan liittämässä yhteen. Klikkaamalla maakuntaa saat esille alueen suunnitellun kuntajaon.





Erikoista on Lavian osalta:
Olemme Sastamalasta lähtöisin ja Suodenniemen ja Kiikoisten kanssa on tiiviimmät siteet ja palvelut sekä suurin työpendelöinti on yllä mainittuihin kuntiin,
silti nuoret päättäjät ovat ottaneet päähänsä Pori-lasit, vaikka perusturvan hinnan korotus osoitti Porin hintatason oletettua huomattavasti korkeammaksi,
ja ministeri kuitenkin liitti kartalla Lavian Kankaanpäähän, vaikka se on työpendelöinnissä vasta toisella sijalla.
Kannatan sitä että seuraamme meille läheisimpien kuntien Suodenniemen ja Kiikoisten linjaa niin meillä säilynee yhdessä heidän kanssaan vaikutusvaltaa asioihimme.
Ilmoita asiaton kommentti