Uutiset

Päivitetty 9.2.2012 12:54, julkaistu 9.2.2012 12:54

Kansansoutu ehkä takaisin Sastamalan ja Porin välille vuonna 2013

Satakunnan Kansansoutu saattaa välivuoden jälkeen palata kesällä 2013 takaisin Sastamalan ja Porin väliseksi tapahtumaksi, mutta aivan uudelta pohjalta.

Tavoitteena on pitää EU-rahoituksen turvin soudun yhteydessä Kokemäenjoki-viikko, jonka aikana eri kunnissa järjestettäisiin joen moninaiskäyttöön liittyviä tapahtumia. Myös joki- ja luontomatkailu olisi näkyvästi esillä.

Hanketta ideoitiin eri toimijoiden yhteisessä kokouksessa.

Kansansoutu toteutetaan yhdessä Kokemäen Kiettareen ympärisoudun kanssa. Ensi kesänä kansansoutu järjestetään lyhyenä ja leppoisana tapahtuma heinäkuun kolmantena viikonloppuna Äetsän ja Kokemäen Kolsin välillä. Ajankohta on muuttunut viikkoa myöhemmäksi aiemmista suunnitelmista.

Joella saattavat liikkua tapahtuman aikana myös moottoriveneet, mutta eri aikaan

Satakunnan Kansansoudussa on tehty nimitys. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Reijo Välilä Sastamalasta.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)11.2.2012 10:23

Miten olisi Kaijankarin ympärisoutu? Sitä voisi koko matkan seurata rannalta samasta paikasta. Siihen sitten makkaran myyntiä ja muurinpohjalettuja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 10:25

Kyllä Sastamalasta pitää soutaa Pirkanmaalle.
Reippaasti vaan vastavirtaan, ei meitä kukaan ole viisaaksi sanonutkaan.
Eläköön Sastamala-Tampere, Pirkanmaan känsänsoutu !

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Rikkidirektiivi uhkaa kilpailukykyä

    UUTISET 17.5. 17:33 00

  2. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  3. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 02

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  6. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  7. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  8. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  9. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Västäräkki bongattu Suodenniemellä

    UUTISET 12.4. 10:05 87

  3. Satonen ja Andersson päätyvät edeltäjiensä seuraksi museoon

    UUTISET 12.4. 11:01 48

  4. Koulun uudet uskonto-ohjeet hämmentävät

    UUTISET 12.4. 11:26 51

  5. Kauneutta ja outouksia Jaatsilla

    UUTISET 14.4. 15:21 21

  6. Luisuuko seurakunnan omaisuus ja päätösvalta rovastikunnalle?

    UUTISET 17.4. 21:42 33

  7. Valtuustoaloite: Kehitysvammaisten toimintakeskukselle uudet tilat

    UUTISET 18.4. 14:19 50

  8. Kiikoinen liittyy Sastamalaan

    UUTISET 19.4. 10:25 750

  9. Kaupungin virkamiehet esittävät hissin rakentamista Kiikan uimahalliin

    UUTISET 20.4. 13:44 112

  10. Varastona käytetty talo kärähti Mouhijärvellä

    UUTISET 21.4. 14:57 412

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 176

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 110

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 84

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 70

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 3 67

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 49

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 27

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 27

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 24

  10. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 2 1 24

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot