Uutiset

Päivitetty 10.2.2012 15:27, julkaistu 10.2.2012 14:10

Ylioppilaskirjoitusten ensimmäiset kysymykset olivat vaikeita

Kuva: Esa Viippola
Esa ViippolaLähetä palautetta toimittajalle
Iida Haapaniemellä oli kirjoituksissa eväänä leipää, viinirypäleitä, keksejä ja mehua.

Ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät tänään äidinkielen tekstitaidon kokeella. Vammalan lukiolla kokeeseen osallistui myös Iida Haapaniemi, 19-vuotias ammattilukiolainen. Ammattikoulun Iida sai päätökseen jo viime keväänä, nyt on lukion vuoro.

Miten meni?

En ole oikein varma miten meni, ihan kohtuullisesti kai. Kysymykset olivat aika vaikeita.

Mihin vastasit?

Siellä oli kolumni, josta piti tutkia tyylejä ja sitä, miten tyylit olivat onnistuneet. Sitten oli kysymys Maria Jotunin novellista, piti selvittää miten siitä tulee ilmi puolison valinnan merkitys 1900-luvun alussa. Kolmantena oli vielä Jotunin novellin ja parisuhdetta käsittelevän artikkelin vertaaminen.

Paljonko kirjoitit?

Yhteensä tuli kuusi tai seitsemän sivua tekstiä.

Miten kirjoitukset osaltasi jatkuvat?

Englannin kuuntelu on maanantaina, loput kokeet ovat maaliskuussa. Sen jälkeen toivottavasti lakki päähän.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat ensi viikolla toisen kotimaisen ja vieraiden kielten kuunteluilla. Kirjalliset kokeet jatkuvat maanantaina 12.3. äidinkielen esseekokeella.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Rikkidirektiivi uhkaa kilpailukykyä

    UUTISET 17.5. 17:33 00

  2. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 00

  3. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 02

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  6. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  7. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  8. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 21

  9. Seuratoiminta 15.5.2012

    SEURAPALSTA 15.5. 12:23 10

  10. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 10

  1. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  2. Bussikuski ja matkustajat pelastivat rattijuopon

    UUTISET 6.4. 17:37 43

  3. Kauneutta ja outouksia Jaatsilla

    UUTISET 14.4. 15:21 23

  4. ”Tulihan se sieltä!”

    UUTISET 29.4. 14:24 87

  5. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 87

  6. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 24

  7. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  8. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 11

  9. Mies ajoi humalassa Kärppälänjokeen

    UUTISET 6.4. 17:17 41

  10. Pesukone savutti keskellä yötä, palovaroitin herätti perheen

    UUTISET 9.5. 09:40 21

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  2. Mazdasta ja Volvosta nousi isoin huutomittelö – katso kuvat

    AJANKOHTA 11.5. 11:17 86

  3. Pienet lukiot voivat olla vaarassa, väläytteli Satonen

    UUTISET 11.5. 15:11 721

  4. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 61

  5. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  6. Satakunnan laulu taittuu vieläkin – katso video

    AJANKOHTA 11.5. 15:22 65

  7. Kolari Äetsäntiellä – tie oli poikki

    UUTISET 14.5. 16:24 511

  8. Väyrynen piipahti lohikauppiaana Kiikoisissa

    UUTISET 11.5. 16:52 52

  9. Mummo Kämmäkästä kärsi 84 tunnin sähkökatkon, yhtiö korvaakin vain osan

    UUTISET 10.5. 12:04 53

  10. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 418

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 176

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 158

  4. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  5. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  6. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Roismalan Citymarketista

    UUTISET 19.4. 14:26 1433

  7. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  8. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  9. Kemira jakaa päivitetyn tiedotteen

    UUTISET 5.4. 11:36 124

  10. Tunnelmoi VaLePan voittoa kuvin - lisää kuvia luvassa torijuhlan jälkeen

    URHEILU 29.4. 17:21 104

  1. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 10 6 176

  2. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 1 1 110

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 6 1 84

  4. Sastamalan pikkulukiot säästyvät toistaiseksi

    UUTISET 15.5. 08:20 2 4 70

  5. Mouhijärven ja Häijään uusilla kaava-alueilla on tilaa 2000 asukkaalle, nyt asukkaita on 253

    UUTISET 16.5. 16:13 0 3 67

  6. Sylvääläisille menestystä kirjoituskilpailussa

    AJANKOHTA 16.5. 16:19 0 0 49

  7. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 4 18 27

  8. Metsää paloi Hurulantien läheisyydessä – katso kuvat

    UUTISET 15.5. 11:04 4 0 27

  9. Raamattuvisan finaalitytöt: ”Koko Suomi näkee, jos me laitetaan väärin”

    AJANKOHTA 15.5. 11:49 1 0 24

  10. Käki kuultiin jo ennen äitienpäivää

    LUONTO 15.5. 13:24 2 1 24

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot