Kaupunki kattaa Pukstaavin menoja lainalla
Sastamalan kaupunki ei revi 50 000 euroa Suomen kirjainstituutin säätiön menoihin opetuksesta eli varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta. Kaupunki ottaa tarvittaessa tämän summan lainaa, ehdottaa kaupunginhallitus valtuustolle.
Lisäksi museoiden ylläpitoa aiotaan valvoa tarkemmin. Yhteistoimintasopimuksella suitsitaaan niiden toiminta ja talous kaupungin myöntämien avustusten edellyttämälle tasolle. Suomen kirjainstituutin säätiön pitää hyväksyä sopimus, että se saa heinäkuussa käyttöönsä tämän vuoden avustuksen 45 000 euron loppuerän.
Sastamalan kaupunginhallitus käsitteli maanantai-iltana Suomen kirjainstituutin pyytämää 95 000 euron lisäavustusta Pukstaavin perustamisajan kuluihin. Kaupunginjohtaja muutti keskustelun jälkeen esitystään edellä mainituin osin. Alkuperäisen esityksen mukaan olisi nipistetty 10 000 euroa varhaiskasvatuksen ja 20 000 euroa sekä peruskoulun että lukion opetustoiminnasta.
Yhteensä 45 000 euroa Pukstaaville otettaisiin hallituksen esityksen mukaan edelleen Tilakeskuksen talonrakennusinvestoinneista ja Elämänlaatu-osaprosessin määrärahoista.
Tilakeskukselta siirrettävä 20 000 euroa oli alun perin tarkoitettu Illon koulun remonttiin Sammaljoen koululaisten Illoon siirtymistä varten.
Elämänlaadulta vähennettäisiin 25 000 euroa siten, että 10 000 säästetään tarkistamalla Pukstaavin siivousta. Lisäksi jokainen kuudesta Elämänlaadun osatoiminnoista – nuoriso-, liikunta-, kirjasto-, kulttuuri-, musiikkiopisto- ja kansalaisopistopalvelut – säästäisi 2 500 euroa, mistä syntyy yhteensä 15 000 euron rahavirta Pukstaaville.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu seuraavaan kokoukseensa maanantaina 20. 2.
Katso tiistain 14. 2. Tyrvään Sanomista, mitä mieltä valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat kaupunginjohtajan alkuperäisestä esityksestä.





Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla koululaisia on ihan kiitettävästi kuljetettu, mutta onko Pukstaavissa. Rahoituksen ehtoisin voisi laittaa, että Pukstaavi ottaa sastamalalaisia koululuokkia ilmaiseksi vastaan. Kevään retkenä voisi olla käynti Pukstaavissa.
Ilmoita asiaton kommentti