Kirkon kesätyöpaikat julkiseen hakuun ensi vuonna
Kirkkoneuvoston käsittelyssä on keskiviikkona 22. helmikuuta muutos kesätyöpaikkojen hakukäytännössä. Tällä hetkellä Sastamalan seurakunta ei ilmoita kesätyöpaikoista julkisesti. Ensi vuodesta alkaen hakuilmoitus julkaistaan sanomalehdissä ja seurakunnan internetsivuilla, jos kirkkoneuvostolle tehty esitys hyväksytään.
Viime kesänä Sastamalan seurakunta työllisti kaksitoista nuorta. Nuoret työskentelivät kukkaistutusten parissa, ruohonleikkaajina ja oppaina. Yhdestä kolmeen kuukautta kestävät kesätyöpaikat jaettiin niille nuorille, jotka ottivat itse yhteyttä seurakuntaan.
Seurakunnalla on myös lähemmäs kolmekymmentä hautausmailla työskentelevää kausityöntekijää, jotka työskentelevät toukokuusta lokakuuhun. Vaihtuvuus on kausityöntekijöiden parissa varsin pientä.
”Tietysti otamme mielellämme töihin tuttuja ihmisiä, jotka haluavat tulla takaisin. Useimmat kausityöntekijät ovat olleet töissä joka kesä jo vuosien ajan”, toteaa seurakunnan talouspäällikkö Raimo Kemppi.
Kirkkoneuvoston päätösesitys koskee vain nuoria kesätyöntekijöitä. Kausityöntekijöiden työsuhteet uusitaan jatkossakin vanhaan malliin.Kesätyöhakemuksia on seurakunnalle tullut lähes kaksikymmentä ja vapaana olevat paikat täytetään niiden perusteella. Tälle kesälle hakuilmoitus ei ole enää tarpeellinen.



Hyvä suunta seurakunnalla, mutta jo on aikakin. Viime kesänä ainakin Pyhällä Olavilla oli iäkkäät eläkeläisoppaat.
Ilmoita asiaton kommentti