Yli 400 000 euron perintö varmistui Laviassa
- Lavian vanhustyöhön osoitettu iso perintö on varmistunut. Kotiranta 2:ssa asukkaiden ja henkilökunnan toiveena on muun muassa terassi, jonka rakentamiseen ei ole tähän mennessä rahaa löytynyt.
Lavian vanhustyöhön osoitettu noin 410 000 euron perintö on varmistunut. Perintö riitautettiin, mutta nyt se on lainvoimainen ja saajana on Lavian kunta. Perintö jätettiin alunperin Sastamalan perusturvakuntayhtymälle käytettäväksi Lavian vanhustyön hyväksi. Saspen yhtymähallitus luovutti perinnön Lavian kunnalle.
Tämän Lavian saaman niin sanotun kakkosperinnön luovuttajana on kotirouva Alli Pulkkinen. Testamentillaan hän haluaa kiittää saamastaan hyvästä hoidosta ja tuesta sairauden aikana. Alli Pulkkinen asui viimeiset vuotensa Heikkilän toimintakeskuksessa Suodenniemellä. Hän kuoli joulukuussa 2010. Testamentti on päivätty heinäkuussa 2009.
Pulkkisen jättämä omaisuus on pienellä aikaa jo toinen mittava perintö Lavian kunnalle. Ensimmäinen perintö oli suuruudeltaan 250 000 euroa. Se oli osoitettu Lavian vuodeosastolle.
”Kaksi isoa perintöä ei voi olla sattumaa. Lavian vanhustenhoidossa on oltava jotain erityisen hyvää. Perinnöt ovat tunnustus hoitajille siitä, että he tekevät loistavaa työtä”, kunnanjohtaja Pekka Heinonen sanoo.
Lavian kunnanhallitus ottaa perintöasian käsittelyyn lähiaikana. Sen jälkeen se odottaa perintötyöryhmältä esityksiä rahojen käytöstä.
Perinnön lahjoittaja Alli Pulkkinen oli miehensä Niilo Pulkkisen kanssa tunnettu henkilö Laviassa. He pitivät Nipan huonekaluliikettä Lavian keskustassa toistakymmentä vuotta. Nipa tunnettiin paikkakunnalla kovana kauppamiehenä ja varsinaisena huumorimiehenä.
Naapuri ja ystävä Aarne Kangas muistelee, minkälainen mies Niilo Nipa Pulkkinen oli. Lue Tyrvään Sanomista tiistaina 21.2.



Kaunis ele mutta on huolestuttavaa kun vanhukset kannattelevat tällä tavoin kunnan taloutta.
Ilmoita asiaton kommentti