Lähes kaikki Sammaljoelta suuntaavat Stormin kouluun
Sastamalan Sammaljoen koulun 23:sta oppilaasta 19 haluaa Stormin kouluun.
”Kaikkien vanhempien toivomus toteutuu”, kertoo perusopetuksen päällikkö Elina Jaakkola.
Perustelut kouluvalinnalle olivat monenlaiset.
”Oppilaan näkökulma oli vahva, oppilaat haluavat sinne minne kaveritkin. Myös uudet ja ajanmukaiset tilat vaikuttivat. Tyrväänkylän ja Varilan valinneilla vaikutti luonnollinen kulkusuunta. Silloin vanhemmat voivat joskus itsekin kuljettaa lapsiaan.”
Oppilaista valitsi yksi Tyrväänkylän ja kolme Varilan koulun. Ensimmäiselle luokalle Sammaljoelle olisi ensi syksynä tulossa viisi oppilasta; heistä kolme valitsee Tyrväänkylän, yksi Stormin ja yksi Illon.
Paljonko Stormin kouluun mahtuu?
”Tilaa on, ja tänne mahtuu tulemaan, mutta luokissa on ahdasta”, sanoo koulunjohtaja Pentti Rautanen.
Hän kertoo, että 5. ja 6. luokalle tulee isot luokat, 28 oppilasta. Koulu on ajateltu 150 oppilaalle, 6 luokkaa ja luokassa 25 oppilasta. 60 neliön luokasta jo kaapistot haukkaavat ison tilan.
Lue lisää Tyrvään Sanomista 21. helmikuuta.



aikaisempien päätösten mukaan 5-6 luokkalaisten lähikoulu on Tyrväänkylä,
tätä vähän pelkäsin
"Tämähän oli koko homman tarkoituskin; laittamalla kylät vastakkain saatiin toisen koulun oppilaat "keskustaan", jolloin jäljelle jääneessä koulussa on niin vähän oppilaita että sen säilyttämistä ei voi perustella. Näin saadaan kansa tekemään likainen työ ja toimistossa hierotaan käsiä yhteen."
mikään ei enää yllätä näissä kouluasioissa
Ilmoita asiaton kommentti