Noin 400 tiekylttiä uusitaan Sastamalan takia, hintaa kertyy alle 200 000 euroa
Sastamalan kaupunki varasi lähes 400 000 euroa tienvarsien opastetaulujen uusimiseen kuntaliitoksen takia. Suunnitteluinsinööri Pasi Lähteenmäen mukaan kilpailutusten jälkeen kaupunki selviää lähes puolet halvemmalla.
Tamperelainen Normiopaste tekee noin 400 uutta opastetaulua alle 100 000 eurolla, ja ne asentaa paikoilleen Vammalan Pihapalvelu alle 100 000 eurolla.
”Uusittavia tauluja kertyy yllättävän paljon. Esimerkiksi jo Kauhajoella opastetaan Äetsään. Samoin Aurassa, kun tullaan Turusta päin. Koko taulu joudutaan uusimaan, vaikka siitä muutetaan vain yksi nimi. Muuten heijastuvuusominaisuus kärsii”, Lähteenmäki kertoo.
Ainakin Vammala- ja Äetsä-nimet poistuvat opastetauluista.
”Tilalle tulevat esimerkiksi Kiikka, Keikyä ja Häijää.”
Uusia opastetauluja ryhdytään asentamaan paikoilleen huhtikuussa ja valmista pitäisi olla kesäkuun lopussa. Sastamalan kaupunginhallitus esitti jo valtuustolle, että 32 000 euroa Sastamalan viitoitukseen varatuista määrärahoista siirretään Pyhän Olavin kirkon huoltorakennuksen rahoittamiseen.



Kiikka, Keikyä, Häijää??? Miksi Vammala-nimi sitten poistuu?
Ilmoita asiaton kommentti