Uutiset

Päivitetty 21.2.2012 11:12, julkaistu 21.2.2012 11:01

Krouvin ja Äijärin tasoristeykset ovat kaupungin poistolistalla ykköskohteita

Kuva: Veli-Matti Saksi
Veli-Matti SaksiLähetä palautetta toimittajalle
Vammalan Liuhalan tasoristeyksen ylittää 40 junaa vuorokaudessa. Junista kolmannes on henkilöjunia. Liuhala ei ainakaan vielä ole poistettavien tasoristeysten tärkeysjärjestyksen kärkipäässä.

Kiskot, ratapölkyt ja päällyssepeli ovat remonttitöiden kärjessä, kun Lielahden ja Kokemäen välisen rataosuuden peruskorjaustyöt aloitetaan ensi kesänä. Suunnittelutyö on menossa ja sen ounastellaan valmistuvan kesäkuussa. Kevään aikana Liikennevirasto ja VR Track pohtivat yhdessä myös, mitkä tasoristeykset korvataan yli- tai alikululla.

”Tasoristeysten nimet eivät vielä ole selvillä. Kaikki on jo tutkittu, mutta tärkeysjärjestystä ei ole tehty. Rahalla, joka on käytössämme ei kaikkia tasoristeyksiä rataosuudelta voida poistaa, mutta muutama kuitenkin. Vaarallisimmiksi luokitellut ovat tietenkin etusijalla”, lupaa ylitarkastaja Anna Miettinen Liikennevirastosta.

Yhteenliittymä neuvottelee rataosuuden kuntien kanssa parannustöistä. Suunnitteluinsinööri Pasi Lähteenmäki Sastamalan kaupungilta on ollut mukana palavereissa. Tasoristeysten osalta Lähteenmäki huomauttaa, että tärkeysjärjestyslista lähti jo Vammalan kaupungilta vuosia sitten.

”Siinä Karkun Krouvi ja Äijäri ovat ykköskohteita. Perusteena ovat lähinnä liikennöintimäärät. Toki haluamme kaikki tasoristeykset pois, mutta se ei ole yhdellä kertaa mitenkään mahdollista.”

Liikenneviraston ja VR Trackin yhteenliittymä järjestää Lielahden ja Kokemäen välisen 90 kilometrin mittaisen rataosuuden kunnissa perusparannusta koskevia tiedotustilaisuuksia. Niistä ensimmäinen on Nokialla 23. helmikuuta. Sastamalan tilaisuus on suunniteltu toukokuulle ja Kokemäen ensi syksyksi. Tilaisuuksissa on mahdollisuus antaa suunnitelmista palautetta, kuten Liikenneviraston verkkosivuillakin.

Lue koko juttu Tyrvään Sanomista tiistaina 21. helmikuuta.


AVAINSANAT: Tasoristeykset

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)21.2.2012 13:53

Kerralla kaikki alikulut(ylikulut) kuntoon, Ritala, Liuhala, Rautajoki, Äijäri, Krouvi.
Vanhan Äetsän puolella ei enää tasoristeyksiä olekaan. Toki muutama yksityistie ja peltotien ylitys vielä jää. Hienoa.

Kaupunki mukaan rahoittamaan jollei muuten onnistu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 13:17

Karkun krouvi korjattava välittömästi,sitä on vetkutettu jo monta vuotta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

Lisää uutisia

  1. Moraalisaarnaaja puhuu Karkun Voimarinteellä

    AJANKOHTA 21.5. 13:15 10

  2. Vexve Areenan nimi varmistui

    UUTISET 21.5. 11:23 23

  3. Kylät korottavat ääntään Sastamalassa

    AJANKOHTA 21.5. 12:57 11

  4. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  5. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  6. Janne kylvää Tappara-reinot jaloissa

    UUTISET 18.5. 08:24 20

  7. Moottoripyöräilijä kaahasi Laviassa

    UUTISET 18.5. 12:20 00

  8. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 33

  9. Häijään Neste työllistää yli 30 ihmistä

    UUTISET 18.5. 12:09 23

  10. Seuratoiminta 18.5.2012

    SEURAPALSTA 18.5. 10:53 00

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  2. Biologian olympialaisissa testataan vammalalaista osaamista

    UUTISET 30.4. 14:16 51

  3. Mirja Antila puhuu laatuajattelusta

    AJANKOHTA 27.3. 09:20 93

  4. Tuolizumba villitsi seniorit

    AJANKOHTA 14.3. 09:26 91

  5. Torilla tunteet pinnassa: ”Että minun vanhat silmäni vielä tämän näkivät”

    URHEILU 30.4. 08:43 133

  6. Linja-autosta valui 300 litraa polttoainetta tielle

    UUTISET 9.5. 11:10 81

  7. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 33

  8. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  9. Kiikoisten kuntaliitoskokous: keskusta käveli ulos - valtuutetuista tehdään rikosilmoitus

    UUTISET 11.4. 22:13 1888

  10. Kunnari paljastaa mestaruusviiksiensä salaisuuden

    UUTISET 30.4. 14:18 61

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  2. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 62

  4. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 192

  5. Tuolizumba villitsi seniorit

    AJANKOHTA 14.3. 09:26 91

  6. Mirja Antila puhuu laatuajattelusta

    AJANKOHTA 27.3. 09:20 93

  7. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  8. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 518

  9. Biologian olympialaisissa testataan vammalalaista osaamista

    UUTISET 30.4. 14:16 51

  10. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 43

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 196

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 168

  4. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  5. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  6. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  7. Torilla tunteet pinnassa: ”Että minun vanhat silmäni vielä tämän näkivät”

    URHEILU 30.4. 08:43 133

  8. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 193

  9. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  10. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 16 72 343

  2. Vexve Areenan nimi varmistui

    UUTISET 21.5. 11:23 2 3 89

  3. Kylät korottavat ääntään Sastamalassa

    AJANKOHTA 21.5. 12:57 1 1 62

  4. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 5 2 56

  5. Moraalisaarnaaja puhuu Karkun Voimarinteellä

    AJANKOHTA 21.5. 13:15 1 0 49

  6. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 3 3 42

  7. Häijään Neste työllistää yli 30 ihmistä

    UUTISET 18.5. 12:09 2 3 38

  8. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 4 3 37

  9. Janne kylvää Tappara-reinot jaloissa

    UUTISET 18.5. 08:24 2 0 27

  10. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 16 8 21

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot