Heikkilän toimintakeskus kiinnostaa Suodenniemellä
- Heikkilän toimintakeskus on myynnissä Suodenniemellä. Kiinteistönvälittäjän mukaan kysyntää on ollut.
Kiinnostus Heikkilän toimintakeskuksesta on ollut jopa pienoinen yllätys Vammalan Kiinteistönvälitys Oy:n Anne Kiiskiselle. Sastamalan kaupunki teki vuosi sitten keväällä päätöksen Suodenniemellä sijaitsevan Heikkilän toimintakeskuksen myynnistä. Julkiseen myyntiin kiinteistö tuli viime marraskuussa.
”Kyllä kiinnostusta on ollut, mutta kauppoja ei ole lukkoon lyöty”, vahvistaa kohdetta myyvä Kiiskinen.
Ajankohta ei hänen mukaansa ole kiinteistökaupalle paras mahdollinen, koska alku- ja loppuvuosi ovat yleensä hiljaisempia.
”Näyttöjä on ollut ja uusia on sovittuna. Jotkut ovat käyneet katsomassa paikkaa pariinkin otteeseen. Se on aina hyvä merkki”, Kiiskinen sanoo.
Heikkilä on kiinnostanut pääasiassa yrityksiä, mutta on joukossa ollut jokunen yksityishenkilökin.
”Se on monien mahdollisuuksien paikka. Hyvä kokonaisuus”, kuvailee Kiiskinen.
Entisellä Heikkilän palvelukodilla ja vuodeosastolla on tilaa runsaat 2 000 neliötä. Pihassa on lisäksi erillinen kahden asunnon paritalo ja Koivuniemenjärven rannassa saunamökki. Noin 5 hehtaarin tilasta kaupunki pyytää 485 000 euroa.
”Se ei ole paljon, kun ajattelee, mitä kaikkea siihen kuuluu. Tilat ovat yllättävän hyvässä kunnossa. Niistä saa pienellä laitolla todella hyvät.”
”Toivottavasti ostaja löytyy pian. Olisihan se piristysruiske koko kylälle”, Kiiskinen sanoo.
Heikkilä on ollut tyhjillään toukokuusta 2011 lähtien.



Niin päätti Sastamalan kaupunki lopettaa vanhushoidon siellä ja nyt ei ole paikkoja mihin sijoitetaan potilaat jatkohoitoon...
Ehkä pientä remonttia vaatii saaden kosteusvauriot pois....
Ilmoita asiaton kommentti