Ilman koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ei pärjättäisi
- Stormin koulun iltapäiväkerholaisina Aino Malinen, Ilkka Krapi ja Helmi Mäkelä.
Yli kaksisataa lasta osallistuu vuosittain koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan Sastamalassa. Osuus on ykkös- ja kakkosluokkalaisten koko määrästä noin 40 prosenttia.
Kyse on nykymuodossaan kohtalaisen nuoresta palvelumuodosta, mutta erittäin tärkeästä. Vanhemmat arvostavat aamu- ja iltapäiväkerhot korkealle. Huonoa palautetta tulee oikeastaan vain toimintatiloista, jotka kaikki eivät ole asianmukaisessa kunnossa.
Monille työssäkäyville vanhemmille aamu- ja iltapäiväkerhot ovat täysin välttämättömiä.
”Jos toiminta yhtäkkiä loppuisi Sastamalasta, olisi edessä täydellinen katastrofi”, toteaa toiminnan koordinaattori Leena Iso-Ketola-Ryyppä.
Aamu- ja iltapäiväkerhoja on Sastamalassa kaikkiaan kaksitoista, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat kaupungin ylläpitämiä. Poikkeuksena on Tyrväänkylän yksikkö, jonka toiminnasta vastaa paikallinen vanhempainyhdistys. Tyrväänkylässä suurinta pelkoa aiheuttaa se, että lapsien määrä putoaisi alle vaaditun seitsemän.
Lue lisää Tyrvään Sanomista 14. elokuuta.



Ilosia lapsia,kiva katsoa aitoutta.
Ilmoita asiaton kommentti