Sastamalalaisuustesti

Testaa sastamalalaisuutesi

 
50 asiaa, jotka tekevät sastamalalaisesta sastamalalaisen.
 

Sastamalalaisen perustaidot

1. Tiedän, kuka lausui Pyhän Olavin kirkon palaneilla
raunioilla: ”Me rakennamme tämän uudelleen!”
Kyllä Ei
2. Olen kirjoittanut nimeni uimahalliadressiin. Kyllä Ei
3. Olen kiroillut liikennettä Puistokadun ja
Onkiniemenkadun risteyksessä.
Kyllä Ei
4. Olen ajanut Onkiniemenkatua väärään suuntaan. Kyllä Ei
5. Pysäköin jatkuvasti suojatielle. Kyllä Ei
6. En osaa käyttää autoni vilkkua. Kyllä Ei
7. Tiedän, milloin Keikyän Siwa on auki. Kyllä Ei
8. Olen syntynyt kunnassa, jota ei enää ole. Kyllä Ei
9. Tiedän, missä kulkee Seimikatu. Kyllä Ei
10. Olen kulkenut myös Suruttomantiellä. Kyllä Ei
11. Puhun edelleen Vammalasta, Mouhijärvestä,
Suodenniemestä, Kiikasta ja Keikyästä.
Kyllä Ei
12. Tiedän, keitä ovat Pulli ja Salli. Kyllä Ei
13. Tunnen Kuikkulin. Kyllä Ei
14. Ajan Fordilla. Kyllä Ei

Mieli, kieli, tavat ja ruoka

15. Puhun tihveräisestä, en styroxista. Kyllä Ei
16. Niistän nestuukiin ja pyyhin kädet hantuukiin. Kyllä Ei
17. Syön kakkoa ja sytytän tulen pessään. Kyllä Ei
18. Kadehdin. Kyllä Ei
19. Jätän toisen s:n sanan lopusta pois myös kirjoittaesa. Kyllä Ei
20. Olen maistanut Hilmaa ja Vilhoa. Kyllä Ei
21. Mielestäni ennen kuntaliitosta asiat olivat paremmin.. Kyllä Ei
22.Olen fiksumpi kuin huittislainen. Kyllä Ei
23. Nauran Tyrvää-Showssa naapurilleni, en itselleni. Kyllä Ei
24. Vastustan kaikkea. Myös vastustamista. Kyllä Ei
25. Suhtaudun varautuneesti uusiin ihmisiin. Kyllä Ei
26. Kavahdan, jos minua kehutaan. Kyllä Ei
27. En pidä pröystäilystä. Kyllä Ei
28. En lepy ihan helposti. Kyllä Ei
29. Tyrvää on mielestäni kaunis sana. Kyllä Ei
30. Löysin puolisoni Suodenniemen urheilutalolta. Kyllä Ei
31. Kun tapaan uuden ihmisen, selvitän, että kenenkäs
plikkoja tai poikia sitä oikein ollaan.
Kyllä Ei

Menemiset ja tulemiset

32. Käyn edelleen Essolla. Kyllä Ei
33. Olen juonut pussikaljaa Kaalisaaressa. Kyllä Ei
34. Käyn Nokialla Citymarketissa. Kyllä Ei
35. Olen kiipeillyt Keikyän riippusillalla. Kyllä Ei
36. Olen hypännyt liaanilla veteen Otamuksella. Kyllä Ei
37. Olen hypännyt Kaalisaaren hyppytornin ylimmältä tasolta,
vaikka sinne ei ollut portaita.
Kyllä Ei
38. Olen istunut Akseli Gallen-Kallelan keinutuolissa. Kyllä Ei
39. Olen juonut kahvit Mouhi-Pirtissä. Kyllä Ei
40. Olen hikoillut Tanssi-Krouvissa. Kyllä Ei
41.Olen käynyt VaLePan pelissä. Kyllä Ei
42. Olen telttaillut Suodenniemen leirintäalueella. Kyllä Ei
43. Olen eksynyt Horniolla. Kyllä Ei
44. Olen tapellut Puistokadulla. Kyllä Ei
45. En ole käynyt Pukstaavissa. Kyllä Ei
46. Olen käynyt Hovimäen kirkossa.. Kyllä Ei
47. Olen käynyt Kuusniemenkin kirkossa. Kyllä Ei
48. Olen käynyt myös Karhun baarissa. Kyllä Ei
49. Vietän joka kesä päivän patsaspuistossa. Kyllä Ei
50. Olen nähnyt Sarkian kirjoituskoneen. Kyllä Ei



Tulokset

 
70 prosenttia tai enemmän: Ole huoletta, olet sastamalalaistakin sastamalalaisempi.
30-69 prosenttia: Etsit sastamalalaisuuttasi kuin jouluvaloja Sastamalan keskustasta.
29 prosenttia tai vähemmän: Tiedätkö oikeastaan ollenkaan, missä olet?
 

Lisää uutisia

  1. Moraalisaarnaaja puhuu Karkun Voimarinteellä

    AJANKOHTA 21.5. 13:15 10

  2. Vexve Areenan nimi varmistui

    UUTISET 21.5. 11:23 24

  3. Kylät korottavat ääntään Sastamalassa

    AJANKOHTA 21.5. 12:57 11

  4. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  5. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  6. Janne kylvää Tappara-reinot jaloissa

    UUTISET 18.5. 08:24 20

  7. Moottoripyöräilijä kaahasi Laviassa

    UUTISET 18.5. 12:20 00

  8. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 33

  9. Häijään Neste työllistää yli 30 ihmistä

    UUTISET 18.5. 12:09 23

  10. Seuratoiminta 18.5.2012

    SEURAPALSTA 18.5. 10:53 00

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  2. Biologian olympialaisissa testataan vammalalaista osaamista

    UUTISET 30.4. 14:16 51

  3. Mirja Antila puhuu laatuajattelusta

    AJANKOHTA 27.3. 09:20 93

  4. Tuolizumba villitsi seniorit

    AJANKOHTA 14.3. 09:26 91

  5. Torilla tunteet pinnassa: ”Että minun vanhat silmäni vielä tämän näkivät”

    URHEILU 30.4. 08:43 133

  6. Linja-autosta valui 300 litraa polttoainetta tielle

    UUTISET 9.5. 11:10 81

  7. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 33

  8. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  9. Kiikoisten kuntaliitoskokous: keskusta käveli ulos - valtuutetuista tehdään rikosilmoitus

    UUTISET 11.4. 22:13 1888

  10. Kunnari paljastaa mestaruusviiksiensä salaisuuden

    UUTISET 30.4. 14:18 61

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  2. Katso lista uusista ylioppilaista

    AJANKOHTA 16.5. 12:22 106

  3. Jalkapallon juniorityö kaatuu vetäjien vähyyteen

    URHEILU 16.5. 16:00 62

  4. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 192

  5. Tuolizumba villitsi seniorit

    AJANKOHTA 14.3. 09:26 91

  6. Mirja Antila puhuu laatuajattelusta

    AJANKOHTA 27.3. 09:20 93

  7. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 52

  8. Pääministeri Katainen tulee liikuntahallin vihkiäisiin

    UUTISET 14.5. 16:29 518

  9. Biologian olympialaisissa testataan vammalalaista osaamista

    UUTISET 30.4. 14:16 51

  10. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 43

  1. Matala satama estää risteilyt

    UUTISET 4.4. 13:31 196

  2. Sastamalalaiselle Elvi Peltoselle mitali äitienpäivänä

    AJANKOHTA 7.5. 14:21 161

  3. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 168

  4. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 1672

  5. Kiikoisissa lähdetään uudelleen kiertämään ovelta ovelle

    UUTISET 25.4. 23:33 1549

  6. Sadat ihmiset juhlivat VaLePaa torilla!

    URHEILU 29.4. 19:52 142

  7. Torilla tunteet pinnassa: ”Että minun vanhat silmäni vielä tämän näkivät”

    URHEILU 30.4. 08:43 133

  8. VaLePa löi Iskun, Kunnarin loukkaantuminen huolettaa

    URHEILU 9.2. 11:00 193

  9. Vaaleanpunainen Cadillac voitti yleisöäänestyksen

    AJANKOHTA 1.5. 14:34 121

  10. Häijääseen tavoite kaavoittaa 200 omakotitonttia

    UUTISET 27.3. 11:39 154

  1. Citymarketille kylmää vettä niskaan – korkein hallinto-oikeus sai postia viimeisenä valituspäivänä

    UUTISET 18.5. 14:32 16 72 347

  2. Vexve Areenan nimi varmistui

    UUTISET 21.5. 11:23 2 4 95

  3. Kylät korottavat ääntään Sastamalassa

    AJANKOHTA 21.5. 12:57 1 1 71

  4. Vanhin on tuoreinta murretta

    UUTISET 19.5. 15:26 5 2 58

  5. Moraalisaarnaaja puhuu Karkun Voimarinteellä

    AJANKOHTA 21.5. 13:15 1 0 57

  6. Varas vei Varilassa autosta 350 euroa

    UUTISET 18.5. 12:20 3 3 42

  7. Häijään Neste työllistää yli 30 ihmistä

    UUTISET 18.5. 12:09 2 3 40

  8. Kanttorin työ kyllästytti, joten Keijo Vättö suoritti ylioppilastutkinnon

    AJANKOHTA 16.5. 15:54 4 3 39

  9. Janne kylvää Tappara-reinot jaloissa

    UUTISET 18.5. 08:24 2 0 29

  10. Yli 200 vanhaa ajoneuvoa lipui Vammalan vappuparaatissa

    AJANKOHTA 1.5. 14:29 16 8 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Tyrvään Sanomat, Onkiniemenkatu 18, 38200 Sastamala    Konttori: 010 665 5780   Fax: (03) 514 1921  |  Palaute  |  Ilmoitushinnasto  |  Käyttöehdot