Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Saskyn johtoryhmä linjasi: Ammattiopetus siirtyy etätyöskentelyyn tiistaista lähtien

Ammatillisessa opetuksessa siirrytään Sastamalassa etäopetukseen koronavirustilanteen takia. Sasky-koulutuskuntayhtymä tiedotti maanantaina aamupäivällä, että etäopetus alkaa tiistaina 17. maaliskuuta. Ammatillisissa oppilaitoksissa etäopetus kestää niin kauan, kunnes opiskelijoille toisin ilmoitetaan. Työpaikoilla olevat opiskelijat neuvotaan seuraamaan työpaikan ohjeistusta. Saskyyn kuuluvissa Ikaalisten lukiossa etäopetus jatkuu 30. maaliskuuta ja Ruoveden lukiossa 2. huhtikuuta asti. Saskyssa on varauduttu myös siihen, että epidemian jatkuessa etäopetusta voidaan jatkaa lukuvuoden loppuun saakka. Pirkanmaan aikuislukiossa Sasky järjestää kaiken opetuksen etäopetuksena, kuten tähänkin saakka. Ylä-Satakunnan musiikkiopiston ja Petäjäopiston toiminnan Sasky keskeyttää 17. maaliskuuta alkaen toistaiseksi. Edellä kerrotut ratkaisut perustuvat Sasky-koulutuskuntayhtymän johtoryhmän linjaukseen. Sasky perustelee linjaustaan sillä, että etäopetukseen siirtymällä voidaan ennakoivana toimenpiteenä hillitä koronatartuntojen leviämistä ja vähentää sairastumisriskiä. Sasky tiedottaa, että maanantaiaamun tilanteen mukaan oppilaitosten opiskelijoilla tai henkilökunnan jäsenillä ei ole todennettuja koronavirustartuntoja. – Korostamme, että etäopetukseen siirryttäessä oppilaitoksia ei suljeta, vaan opetusmuoto muuttuu. Muun muassa opinto-ohjaajan, opettajan tai opiskeluhuoltohenkilöstön tapaamisesta on mahdollista sopia, kertoo Sasky tiedotteessaan. Rehtorit johtavat toimivaltansa perusteella etäopetusjärjestelyjä. Etäopetukseen siirryttäessä myös asuntolassa asuminen keskeytetään.