Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Tasa-arvo ei ulotu kesämökille, sillä korjaaminen on hupia, mutta siivoaminen ikävä rutiini

Juhannuksen jälkeen tein paluuta mökkireissulta. Eteeni linja-autossa istui nuori pariskunta, joka oli ilmeisesti ollut kotiseudulla sukuloimassa. Toinen heistä oli väsynyt ja tuohtunut viikonlopun jäljiltä. – En ymmärrä miksi sen täytyy mennä aina näin. Miehet lämmittävät saunan, ja naiset hoitavat kaiken muun ruuanlaitosta tiskaamiseen. Minäkin olisin halunnut oikaista jalkani ja nauttia viiniä, mutta ei, hän sanoi poikaystävälleen. Samanlaisia kokemuksia on eri-ikäisillä naisilla ympäri Suomen. Omassa suvussanikin tuntuu olevan niin, että vastuu mökin jättämisestä siivoon kuntoon juhannusjuhlien jälkeen on loppupeleissä äideillä, tädeillä ja isoäideillä. Tilastokeskuksen viime vuonna tekemän selvityksen mukaan kotityöt ovat perheissä edelleen enemmän naisten kuin miesten vastuulla. Naiset hoitavat usein toistuvat työt, kuten pyykinpesun, siivouksen ja ruuanlaiton. Miehet sen sijaan ovat useimmiten vastuussa kodin korjaustöistä. Tuttu ja turvallinen jako miesten ja naisten askareisiin on tiukassa. Epäreiluutta lisää, että pyykinpesu ja siivous ovat inhottavia töitä, kun taas korjaaminen ja saunanlämmitys voi välillä olla hauskaakin. Noin 60 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista kokee pyykinpesun ja siivouksen rutiiniksi ja velvollisuudeksi. Sen sijaan noin 60 prosenttia miehistä kokee kodin korjaustyöt ainakin ajoittain myös huvina. Kotityöt myös estävät edelleen enemmän naisten kuin miesten harrastuksia, vaikka sukupuolittaiset erot ovatkin kaventuneet 2020-luvulle tultaessa. Kesämökillä tämä voi korostua, sillä lomalla monen tavoitteena on harrastaa: kalastaa, pyöräillä tai lukea. Mutta paidat sotkeutuvat silti sinappiin ja uudet perunat on ensin keitettävä, jos niitä mielii syödä. Nykyajan vanhemmat saattavat jakaa kotityöt tasaisesti lapsilleen, mutta noudattaa edelleen itse vanhoja malleja. Lapset oppivat paljon myös siitä, miten näkevät aikuisten toimivan. Itse teen usein mökkireissuja kaveriporukkani kanssa, ja meitä voi olla yli kymmenpäinen porukka viettämässä viikonloppua. Sunnuntaiaamuna kaikki keräävät tölkkejä ja tamppaavat mattoja sukupuoleen katsomatta, sillä kukaan ei tahdo olla ääliö. Joillekin ”sinä korjaat, minä siivoan” -työnjako voi tietysti toimia, jos asiasta on sovittu puhumalla. Kannattaa silti miettiä, miksi työt jaetaan niin kuin jaetaan. Minä en ainakaan aio tiskata mökkilaiturilla vain siksi, että olen nainen. Kirjoittaja on Tyrvään Sanomien kesätoimittaja.