Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Kansanedustajat Ilmari Nurminen ja Arto Satonen eri mieltä työllisyyskeinoista – Onko kuntien talousahdinkoon luvassa lisätukea? Katso tallenne maanantain Tyrvää Live -keskustelusta tästä

Sastamalalaistaustainen kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd) ja sastamalalainen oppositiokansanedustaja Arto Satonen (kok) vierailivat Tyrvään Sanomien Tyrvää Live -lähetyksessä maanantaina. He keskustelivat muun muassa valtion työllisyyskeinoista sekä koronan aiheuttamista uhista ja talousvaikutuksista elinkeinoelämälle ja kunnille. Hallituspuolue sdp:n kansanedustaja Ilmari Nurminen viestitti hallituksen budjettivalmistelusta tietoa, jonka mukaan kunnille olisi luvassa lisätukea ensi vuoteen. Samalla kuitenkin näyttää siltä, että erikseen esimerkiksi Sastamalan alueen liikennehankkeisiin ei olisi budjettivaroja tulossa. Arto Satonen oli huolissaan koronan aiheuttamasta uhasta Suomen elinkeinoelämälle sekä viennille ja peräsi tähän hallitukselta toimia. Pääministeri Sanna Marinin (sd) keskustelunavausta kuusituntisesta työpäivästä hän piti populistisena. Katso tallenne kansanedustajien keskustelusta Tyrvää Live -lähetyksessä: