Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Sitä saadaan mitä tilataan – ”Jos kyläkoulut lakkautetaan, meidän elinvoimaisuutemme jatkaa taatusti laskuaan”

Olemme saaneet seurata jo jonkun aikaa Sastamalan palveluverkkoselvityksen tekoa ja käsittelyä. Nykytilanteen kartoittaminen ja sen näkyväksi tekeminen on erittäin hyvä, mutta arvioiden tekeminen vuodesta 2030 on täysin järjetöntä. Ainoa meillä oleva faktatieto on menneisyys tähän päivään asti, ei sekuntiakaan tämän hetken yli. Viime vuosina väestömäärä kunnassamme on harmiksemme laskenut, samoin syntyvyys. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että tulevina vuosina väestömäärän täytyy edelleen laskea. Kuitenkin palveluverkkoselvityksessä näin on oletettu ja antauduttu Sastamalan väestömäärän laskulle. Taistelutahtoa tilanteen muuttamiseksi ei ole osoitettu, joka mielestäni osoittaa kuntamme päättäjien luovuttaneen kunnan elinvoimaisuuden parantamisen suhteen. Pieksämäen terveydenhuollossa on tehty viime vuosina esimerkillistä työtä toiminnan kehittämiseksi. Kehitys on kesken, mutta jo nyt vuositason kustannussäästö on satoja tuhansia euroja ja lääkäritkin ovat halukkaita työskentelemään siellä. Kehityksen tuomasta säästöstä huolimatta henkilökunta voi paremmin, asukkaat ovat tyytyväisempiä palveluihin, hoitoon pääsee aiempaa nopeammin ja puhelumäärät ovat pienentyneet huomattavasti. Olisiko meillä jotain opittavaa Pieksämäen toiminnasta? Viesti kyläkoulujen lakkauttamisesta on saanut monen veren kiehumaan, niin minunkin. Jossain määrin silloin tällöin elinvoimaisuuden parantaminen on vilahtanut päättäjien viesteissä, mutta kyllä nyt sanoma tuntuu olevan täysin päinvastainen. Jos kyläkoulut lakkautetaan, meidän elinvoimaisuutemme jatkaa taatusti laskuaan. Kuka haluaisi muuttaa kuntaan, jossa koululaisia kuljetetaan pitkiä matkoja yhteen tai kahteen suureen kouluun? En minä ainakaan. Suuren koulun ympäristö ei tue yhdenkään lapsen kehitystä toivotulla tavalla, mutta silti täällä ilmeisesti halutaan tehdä juuri niin. Ja mitä tulee syntyvyyden laskuun. Voimme varmasti olla yhtä mieltä siitä, että synnytyksen lakkauttaminen ei ole toiminut lapsisuunnitelmien kannustimena yhdessäkään perheessä. Emme ehkä saa synnytysosastoa palautettua Sastamalaan, mutta voisimme kehittää palveluita ja saada kuntamme houkuttavuuden kukoistamaan. Korostamalla hienoa luontoamme, erinomaisia ulkoilumaastojamme ja maaseudun rauhaamme yhdistettynä palveluiden kehittämiseen moni varmasti innostuu ajattelemaan muuttoa erinomaisen maantieteellisen sijainnin omaavaan Sastamalaan. Ja vielä kun lisätään viestiin tieto, että täällä pidetään hyvää huolta lapsiperheistä ja tuetaan lasten optimaalista kehitystä, saamme ehkä huomata Ranta-Kukkurin täyttyneen ja kivijalkakaupan elpyneen. Jokisen lopettamisilmoitus tuskin tuli yhdellekään maailman menoa seuranneelle yllätyksenä. Tänä päivänä ostokset tehdään mieluummin kotona tietokoneen ääressä kuin kivijalkakaupoissa hikoillen. Ainoa selviämismahdollisuus olisi siis verkkomyynnin yhdistäminen kivijalkamyymälään. Monelle postimaksujen lisääminen verkkokauppatilaukseen saa karvat nousemaan, mutta jos tilauksen saisikin kätevästi noudettua muiden menojen yhteydessä myymälästä ilman lisäkuluja, kivijalkakaupan saranoiden rasvaukselle voisi olla tarvetta. Ihmisten elämäntavat, tarpeet ja onnellisen elämän lähtökohdat ovat muuttaneet vuosikymmenten saatossa muotoaan, mutta silti maassamme ja kunnassamme vallitsee muuttumattomuuden ajatusmalli. Ainoa varma asia tulevaisuudesta on muutos ja meidän tulee tehdä päätös mukanaolosta. Aikooko Sastamala olla mukana vai luovuttaa? Sanna-Kaisa Kuparinen