Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalalaispojat paukuttavat SM-mitaleja palkintokaappiinsa – Vammalan Seudun Ampujat kovassa nosteessa

Konsta ja Leevi Intonen osallistuivat maalis–huhtikuun vaihteessa kahtena perättäisenä viikonloppuna ilma-aseammunnan SM-kisoihin. Heillä oli edessään sarjan M16 ilmaolympiapistoolin SM-kisat Ikaalisissa ja ilmapistoolin SM-kisat Tampereella. Leevi Intonen ampui Ikaalisissa tasaisen varmasti ja voitti ilmaolympiapistoolin mestaruuden sarjoillaan 270 ja 270 pistettä tuloksen ollessa muihin nähden ylivoimainen 540/600 pistettä. Tällä pistemäärällä hän olisi voittanut myös ylemmän M20-sarjan. – IOP-kisa meni hyvin. Ammuin kilpailussa harjoituksissa saavuttamallani tasolla, Leevi Intonen kertoo. IOP:ssä eli ilmaolympiapistoolissa ammutaan viiteen kääntyvään tauluun kymmenen sekunnin aikana kuhunkin yksi laukaus. Tämä kerrataan. Seuraavalla kahdella kerralla aikaa on kahdeksan sekuntia ja viimeisillä kierroksilla enää kuusi. – Ammun kymmenen ja kahdeksan sekunnin sarjat samalla rytmillä. Viimeisen kuuden sekunnin sarjan aikana joudun kiihdyttämään tahtia, avasi tuore suomenmestari lajin saloja. Konsta Intonen teki kisoissa myös hyvää tasaista tulosta 254 ja 252 -sarjoillaan voittaen 506 pisteellä SM-pronssia. Nuorella miehellä oli viimeisissä harjoituksissa ennen IOP:n SM-kisoja hyvä tuloskunto. Osumat tauluissa olivat koko lailla luokkaa yhdeksän ja kymmenen. – SM-kisoissa jokin hajotti ammuntaa. En ollut sataprosenttisesti suorituksessa mukana, toteaa Konsta Intonen. Ja jotta Intosen perheen mitalikaappi ei ammottaisi tyhjyyttään, kunnostautuivat veljekset myös Tampereen ilmapistoolin SM-kisoissa. Leevi voitti hopeaa tuloksella 357/400 pistettä ja Konsta pronssia pistein 348. – IOP:ssä ei ehdi miettimään. Täytyy vain luottaa omaan suoritukseen. Ilmapistooli on rauhallisempi laji, ja sitä on mukava alkaa taas harjoitella kesän ruutikauden päätyttyä, totesi Konsta heti suorituksensa jälkeen. VamSA:n Outi Tuomisto sijoittui ilmapistoolin sarjassa N sijalle 12 tuloksella 542/600 pistettä. Tuomisto paransi viime vuoden SM-sijoitustaan pykälällä ylöspäin. Tavoitteena oli päästä finaaliin eli olla kahdeksan parhaan joukossa. – Yritin liikaa. Ammunta ei ollut rentoa. Vaihdoin puolivälissä hieman asentoa, ja se paransi ammuntaa. Olin kuitenkin jo ehtinyt ampua kolme seiskaa, joten finaalipaikka meni sivu suun, Tuomisto kertoo. Viimeistelyharjoituksien tulostaso olisi vienyt Tuomiston kirkkaasti finaaliin. – Kilpailutilanne on aivan eri. Ammunta on herkkä laji. Naiset ampuivat ensimmäistä kertaa SM-kisoissa 60 laukausta entisten 40 laukauksen sijaan. Lajiin on tullut sääntömuutoksen myötä lisää vaativuutta. – Suoritus on nyt haastavampi, ja käsivoimia tarvitaan. Vammalan Seudun Ampujat nosteessa Tampereen SM-kisoihin osallistui 700 urheilijaa, joten väkeä riitti niin katsomoissa kuin suorituspaikoillakin. Eräs tarkkaavaisimmista oli Suomen Ampumaurheiluliiton Lounais-Suomen alueen pistooliryhmän vastuuvalmentaja Juhani Forsman . Forsman kertoi seuranneensa Konsta ja Leevi Intosen kehitystä jo pitemmän aikaa. He tapasivat viimeksi maaliskuussa Säkylässä pidetyssä Lounais-Suomen alueen nuorten ampujien leiripäivänä. – Meillä oli puhetta siitä, että pojat hakisivat ensi syksynä pistoolin tehoryhmään. Heillä on mahdollisuus osallistua tehoryhmän leireille jo kesän aikana ennen varsinaista ryhmään valintaa, Forsman kertoo. Vammalan Seudun Ampujien ilma-aseammunta on kovassa nosteessa kiitos valmennuksen, motivoituneiden urheilijoiden ja toissa syksynä käyttöön otetun uuden ilma-aseradan kunnollisine harjoittelumahdollisuuksineen.