Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Vammalasta kotoisin oleva Olli-Pekka Kursi aloittaa uutena juontajana Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa – ”Tässähän on aika isot uudet kengät”

Vammalassa nuoruusvuotensa viettänyt Olli-Pekka Kursi aloittaa Ylen suositun Puoli seitsemän -ohjelman toisena juontajana perjantaisin. Porissa syntynyt ja Vammalassa kasvanut Kursi on 40-vuotias pitkän linjan radioammattilainen. Hänen ääntään on voinut kuulla Ylen Radio Suomessa, Loopissa, GrooveFM:llä ja The Voicella. Kursin kasvot ovat tutut myös Ylen Aamu-tv:stä ja Yle Kioskista. Koulutukseltaan Olli-Pekka Kursi on sosionomi ja medianomi. Kursin juontajaparina Puoli seitsemän -ohjelmassa aloittaa Susani Mahadura . He lupaavat tarjota katsojille perjantai-illoissa suuria tunteita ja yllätyksiä. – On iso etuoikeus päästä tekemään yhtä Suomen katsotuimmista ja rakastetuimmista ohjelmista, jolla on niin suuri, aktiivinen ja mukana elävä fanikunta. Samalla tiedän, että tässähän on aika isot uudet kengät, joihin astun, Kursi sanoo Ylen tiedotteessa. – Ihailen Olli-Pekan kykyä heittäytyä ja hänen huumorintajuaan. Uskon, että tästä tulee vauhdikas ja hauska yhteinen matka, toteaa Mahadura. Mahadura ja Kursi istuvat pinkille sohvalle yhdessä ensimmäistä kertaa perjantaina 6. marraskuuta. Muina arki-iltoina ohjelman uutena juontajana on Ella Kanninen Mikko Kekäläisen rinnalla ensimmäistä kertaa maanantaina 2. marraskuuta. Ohjelmalla on keskimäärin yli puoli miljoonaa katsojaa.