Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Arttu Reima ja Juho Kuukka voittivat Footvolley Sastamalan turnauksen Kaalisaaressa – Katso videotallenne Tyrvään Sanomien suorasta lähetyksestä

Kaalisaaressa pelatun Footvolley Sastamalan järjestämän footvolleyn mestaruusturnauksen voittivat Arttu Reima ja Juho Kuukka . Reima ja Kuukka päihittivät turnauksen loppuottelussa Anton Aurasen ja Olli Kuusiston erävoitoin 2–1. – Lähdimme ennakkosuosikkeina turnaukseen, joten paineita riitti loppuun saakka, kommentoi Reima loppuottelun jälkeen. Loppuottelussa Reima ja Kuukka hävisivät ensimmäisen erän mutta voittivat kaksi seuraavaa erää. – Koko päivän pelasimme tasaisen hyvin, ailahtelematta, Kuukka lisää. Turnauksessa Reima ja Kuukka pelasivat yhteensä 11 ottelua. Näistä vain yksi päättyi tappioon: Reima ja Kuukka hävisivät alkulohkossa nimenomaan Auraselle ja Kuusistolle. – Alkulohkon peleissä pelattiin vain yksi erä, ja hävisimme sen 13–15, Kuukka kertoo. Reima ja Kuukka ovat Footvolley Sastamalan historian ensimmäiset mestarit. Laji on Sastamalassa uusi. – Tästä olisi mukava lähteä katsomaan, minkälainen taso muilla paikkakunnilla on, Reima pohtii. Reima ja Kuukka pelasivat yhdessä myös Viron Pärnussa, jossa he osallistuivat paikallisen footvolley-seuran turnaukseen elokuun alussa. – Footvolley etenee Sastamalassa koko porukalla tosi hyvin. Nyt on jo tilattu enemmän palloja, ja olemme alkaneet hieman katsella, minkälaisia treenejä kannattaisi vetää, Reima kertoo. Tyrvään Sanomat näytti ja selosti Kaalisaaren footvolley-turnauksen pronssi- ja kultaottelut suorana lähetyksenä. Katso videotallenne alta.