Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Nämä nuorekkaat kaksoset ovat nähneet lähes 200 vuotta elämää – Kun Laina Mikkola, 94, kävi nuorena töissä, piti asemalta kävellä vielä neljä tuntia kotiin

Tyytyväisyys on kodin onni. Näin lukee itse tehdyssä kankaisessa seinätaulussa Sastamalassa Kiikoisten vanhustentalossa asuvan Katri Huhdanpään (o.s. Mikkola), 94 luona. Pieni rivitalohuoneisto peittyy kauniista omatekoisista käsitöistä. – Kotini on silti vähän matkan päässä Jaarassa, jossa asuin yli 30 vuotta. Mutta kai se on uskottava, että en olisi enää pärjännyt yksin suuressa talossa, Katri Huhdanpää kertaa. Heinäkuun 11. päivä Katri Huhdanpää ja hänen sisarensa Laina Mikkola täyttävät 95 vuotta. Sisarista vanhempi, 20 minuuttia aikaisemmin syntynyt Laina on tullut kotoaan Sastamalan keskustasta Vammalasta kahville Kiikoisiin. He tapaavat toisiaan enää muutamia kertoja vuodessa. –  Enää ei pääse kunnolla kulkemaan pidempiä matkoja, mutta onneksi sentään jaksaa vielä vähän liikkua, siskokset tuumaavat. Junalta neljä tuntia kotiin Ikäisikseen nuorekkaat naiset ovat yhdessä nähneet elämää jo 190 vuoden ajan. Mieleenpainuvimpia elämänkokemuksia yhdistävät kaikenlainen liikunta ja ruumiillinen työ. – Nuorempana kävin vähän aikaa tienaamassa Kauttualla Ahlströmin paperitehtaalla. Juna oli illalla kello 22 Kiikassa, josta monesti kävelin neljä tuntia Kiikoisiin. Silloin ei ollut nykyistä suoraa Pohjanmaantietä, se tuli joskus 1980-luvulla, Laina Mikkola muistelee. Kaksossisaret varttuivat aikuisikään maatilalla Kiikoisissa. Koulua käytiin Raudussa ja Jaarassa. Maataloustöitä, peltoja ja eläimiä oli paljon, mutta muita sisaria tai veljiä ei ollut apuna – eikä omaa jälkikasvua. ”Mukuloina tapeltiin niin kamalasti” Kaksossisaret ovat eläneet viimeiset vuosikymmenet sulassa sovussa, vaikka ensimmäiset yhteiset muistot ovat hyvin päinvastaisia. – Mukuloina tapeltiin niin kamalasti, mutta se oli sellaista lasten leikkiä. Minä olin meistä villimpi, sillä olin kova hyppimään kotitalomme ikkunasta alas ja karkailemaan. Tosin karkupaikka oli aina sama, eli mummula, Laina naurahtaa siskonsa nyökytellessä vieressä. Karjanpitoa ja tehdastöitä Katrin ja Lainan elämä on ollut työntäyteistä ja vaatimatonta, kovaakin. Katri jäi leskeksi yli 30 vuotta sitten, kun hänen miehensä Simo Huhdanpää Kiikasta menehtyi jo nuorempana. Surutyölle ei jäänyt aikaa. – Meillä oli sopimus, että maata ja karjaa täytyi pitää mieheni kuoltua vielä muutama vuosi. Ei siinä oikein muuta apua ollut kuin lomitusapu, Katri kertoo. Laina muutti isän kuoltua Vammalaan ja kävi vielä 20 vuotta tehdastöissä, suurimman osan ajasta Isoralla eli nykyisellä Thermisolilla. – Tai Tihveräisellä, kuten paikalliset sanoivat, hän täsmentää. Liikunnan ja käsitöiden ohella seurakunnan toiminnasta on tullut tärkeä osa naisten eläkepäiviä. Lähimmät sukulaiset ovat isän veljen puolelta serkkuja ja pikkuserkkuja, joista moni on jo kuollut. Tuttuja ja juttuseuraa on kuitenkin molemmilla. Puheet lääkäripulasta huvittavat Suurempia valituksen aiheita ei löydy – ei edes Sastamalan ja Kiikoisten kuntaliitoksesta vuodelta 2013. Liitoksen porkkanarahoilla Kiikoisten Rajalahteen valmistui hieno uusi rantasauna. – Lapsena tie oli niin huono, että kuljimme Rajalahteen uimaan paljain jaloin vetelää lettosuota pitkin. Hyvä, jos pukusuoja oli perillä, he vertailevat. Puheet lääkäripulasta huvittavat Lainaa. – Lapsena ollessani liikkui paljon sairauksia eikä ollut rokotuksia. Kiikoisissa kävi lääkäri Laviasta, mutta niin harvoin, että ei siitä paranemaan päässyt.