Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Milloin Tampereentien painuma saadaan korjattua?

Tampereentiellä Iisankadun ja Anteronkadun risteyksessä on ollut ajamista haittaava painuma tiessä jo kuukausien ajan. Milloin painuma saadaan korjattua, Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki? – Aivan lähiaikoina siihen tulee uusi asvaltti, jos ei jo ole. Siitä oli urakoitsijan kanssa juuri tänään puhetta. Lähteenmäen mukaan asvaltissa oleva painuma johtuu vesihuoltotöistä, joiden jälkeen paikalle tehtiin väliaikainen päällyste. Tarkoituksena on, että maan annetaan rauhassa asettua, jotta uudesta asvaltista saadaan tasainen. – Narvantiellä on vielä samanlainen kohta ja aiemmin oli myös Itsenäisyydentiellä.