Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kuntotestit ja mittaaminen vievät liikunnalta maun – ”Aloin iloita ja riemuita liikkumisesta, kun Vammalan lukiossa ei ollut enää liikuntatunteja”

Inhoan koululiikuntaa! Edellisestä koulun liikuntatunnistani on pian aikaa 10 vuotta, mutta nämä ajat herättävät yhä osin vastentahtoisia muistoja. En ollut luokkani notkein ja solakin oppilas. Jäin joukkueita muodostettaessa poikkeuksetta viimeisten valittavien joukkoon. Liikuntanumeroni oli aina 7, koska huonompia numeroita ei taidettu jakaa. Kerran sain kahdeksikon, mutta kyllähän maalejakin välillä tuurilla tehdään. Koulujen kuntotestit puhuttavat (Tyrvään Sanomat 19.9.2019). En yltänyt niissä ikinä kärkeen. Erilaiset testit ovat jättäneet minulle koululiikunnasta maun jatkuvana mittaamisena, vaikka suurin osa tunneista oli tietenkin tavallista liikkumista ja mukavaakin toisinaan oli. Onneksi en milloinkaan lakannut täysin liikkumasta. Aloin iloita ja riemuita liikkumisesta, kun Vammalan lukiossa ei ollut enää liikuntatunteja abivuotena. Tämän myötä olen liikkunut yhä enemmän ja monipuolisemmin. Olen esimerkiksi monena viime talvena hiihtänyt satoja kilometrejä. Odotan jo, kun kevätaurinko taas sulattaa hankia ja hiihtoladulla voi edetä ilman kelloa ja vain nauttia. En silti tiedä mitään kamalampaa kuin armeijan hiihtosulkeiset nopeus- ja ylämäkikilpailuineen. Koululiikunta oli ainakin omina vuosinani hyvin lajiorientoitunutta. Miltei kaikkien mahdollisten lajien vuoro tuli aina samaan aikaan vuodesta toiseen, piti niistä tai ei. En ole vakuuttunut, että koululiikunnan tuntimäärää pitää lisätä. Liikkuminen ei voi rajoittua koulun vastuulle, vaan koulun olisi tärkeintä innostaa liikkumaan vapaa-ajalla. Sen sijaan koululiikunnassa pitäisi olla enemmän valinnanvaraa ja opettajia. Hyviä tyyppejähän he ovat, ja he ansaitsisivat varmasti paremmat resurssit. Koulussa yksi inhokkilajeistani oli lentopallo. Miksi kaikkien on pakko pelata lentopalloa kaikilla luokilla, jos ei halua. Miksi verhon toisella puolella ei voi tehdä jotakin muuta? Pelata vaikkapa sählyä, kun muut ovat lentopallon kimpussa. Olen viimeisen kuukauden aikana pyöräillyt saaristossa päivän aikana yli 100 kilometriä – vaihteettomalla ja sähköttömällä pyörällä, totta kai – ja käynyt Lapissa 50 kilometrin vaelluksella. Olen alkanut pitää liikunnasta, kun olen löytänyt omat lajini ja poissa ovat pakko, mittaaminen ja suorittaminen. Sen verran intohimoisesti suhtaudun nykyään liikuntaan, että helposti tulee lähdettyä oman paikkakunnan ulkopuolellekin.