Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Sastamalaan museoavustuksia – Nämä hankkeet saavat rahaa Suodenniemellä, Kiikoisissa ja Kiikassa

Museovirasto on jakanut avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2019. Avustusta myönnettiin 100 paikallismuseolle yhteensä 582 200 euroa. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 5 822 euroa. Valtaosa avustuksista käytetään museorakennusten kunnostus- ja korjaustöihin, museoiden kokoelmatyöhön sekä näyttelytoimintaan. Sastamalan kaupunki sai 6000 euroa avustusta Suodenniemen kotiseutumuseon aitan ja riihen kattojen kunnostamiseen sekä harakkamyllyn katon kunnostamiseen Kiikan Vehkakorvessa. Kiikoisten Kotiseutuyhdistys sai 5300 euroa kotiseututalon ja torpparimuseoalueen rakennusten maalaukseen ja korjauksiin. Katot vuotavat Suodenniemi-Seuran museovastaava Saila Ahonen kertoo, että Suodenniemen museon aitan ja riihen katot vaativat pikaisesti korjausta, koska ne vuotavat. – Museoviraston edustaja kävi Suodenniemen museolla viime kesänä ja viesti oli: katot on pakko korjata, Ahonen sanoo. Museoriihen kurkihirsi on kokenut kovia, sillä puutuholaiset ovat lahottaneet hirren lähes kokonaan. – Kurkihirsi on uusittava, koska muuten harja putoaa. Se on vähän isompi työ. Suodenniemen museon rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta. Rakennuksissa on tällä hetkellä huopakatto. Myös uusi kattomateriaali tulee olemaan huopa. – Huopa kolmiorimalla, Ahonen sanoo. Suodenniemen museolla kunnostustyöt alkavat vasta kesän jälkeen elokuussa, kun museo ei ole enää avoinna kävijöille.