Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Opettaja ei jää tarpeettomaksi, vaikka ammattikoulutus uudistuu

Sasky-kuntayhtymän yt-neuvottelut päättyivät viiden henkilön irtisanomiseen ja lomautuksiin. Uhka lisälomautuksista jäi kuitenkin leijumaan. Niiden tarve selvinnee syksyllä. Selvillä ei ole, miten lomautukset toteutetaan, jos niiden aika tulee. Oletettavaa on, että opiskelijoiden itsenäinen työ lisääntyy. Yt-neuvottelut olivat seurausta ainakin osittain valtakunnallisista ammattikoulutuksen säästöistä. Sasky joutuu tehostamaan toimintaansa 4,2 miljoonaa euroa viime vuoteen verrattuna. Koko maassa ammatillisen koulutuksen rahoitus vähenee 190 miljoonaa. Kyse ei ole ainoastaan ammattikoulutuksen sopeuttamisen tarpeesta, vaan perustavanlaatuisesta muutoksesta, jonka onnistumisesta ei ole varmuutta. Yksi uudistuksen tavoitteista on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa harjoittelua, mikä vaatii opiskelijoilta yhä enemmän itsenäistä opiskeluotetta ja vastuunkantoa. Uudistus muuttaa myös opetushenkilökunnan työnkuvaa ja vaatii lisäksi harjoittelupaikkoja tarjoavilta yrityksiltä halua ja valmiutta ottaa nuoria oppimaan. Ennen kaikkea uudistus vaatii paljon opiskelijalta itseltään. Tämän on kannettava yhä enemmän vastuuta oppimisestaan. Osa nuorista kykenee tähän, mutta kaikki eivät. Vaarana on, että osa syrjäytyy. Parhaimmillaan käy toisin. Siitä esimerkki on Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen palkittu yrittäjyyskasvatusmalli. Nuoret oppivat oikeita töitä tekemällä, mutta tämä ei silti tarkoita, että opettaja jää tarpeettomaksi. Kirjoitus on julkaistu Tyrvään Sanomissa 1.6.2017.