Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Yllättävä tutkimustulos: Muuttotappiokunta Sastamala hyötyy muuttoliikkeestä

Sastamala on muuttotappiokunta, jossa väkiluku vähenee. Tämä kuulostaa karulta, mutta ei ole koko totuus. Itse asiassa, moni kunta kadehtii Sastamalaa. Näin sanoo kaupungin muuttoliikettä ja elinvoimaa tutkinut valtiotieteen tohtori ja aluetutkija Timo Aro. –Vaikka Sastamala kärsii muuttotappiota, kaupunki hyötyy muuttajien rakenteesta ja ominaisuuksista, Aro tiivistää. Sastamalaan muuttavat ovat keskimäärin parempituloisia, korkeammin koulutettuja ja paremmassa työmarkkina-asemassa olevia kuin pois muuttavat. Tämä näkyy myös muuttajien tulorakenteessa. Vuosina 2010-2015 Sastamalaan muuttaneiden tulot yhtä muuttoa kohden olivat keskimäärin 1729 euroa korkeammat kuin kaupungista pois muuttaneiden. Aro korostaa, että erityisen merkittävää kaupungin elinvoiman ja kehityksen kannalta on, että kaupunki saa muuttovoittoa 25-44-vuotiaista uusista kuntalaisista. –Tällä on valtavat kerrannaisvaikutukset, sanoo Aro ja viittaa muun muassa syntyvyyteen. Syy kadehtia Sastamalaa on kaupungin sijainti. Aron mukaan Tampereen seudun merkitys Sastamalan kehittymisen kannalta on suuri jo nyt ja tulee kasvamaan entisestään. –Tampereella on valtava potentiaali, niin hyvässä kuin pahassa. –Pitää muistaa, että lähialueella on myös monia muita erittäin vahvoja kuntia, Aro sanoo. Tampereen läheisyyteen kietoutuvatkin niin Sastamalan kehityksen uhat kuin mahdollisuudet. Yhteys kaupunkien välillä on tiivis. Suurin osa Sastamalasta pois muuttaneista muuttaa juuri Tampereelle. Toisaalta sama toimii toisin päin; enin osa Sastamalaan muuttaneista tulee Tampereelta. Sastamalan muuttotappion aiheuttavat opiskelijat. Vuosina 2010-2016 Sastamalasta muutti pois 15-24-vuotiaita lähes 1000 enemmän kuin mitä samanikäisiä muutti kuntaan. Aron mukaan tämä on asia, johon kaupunki ei juurikaan voi itse vaikuttaa, mutta joka on hyvä tietää. –Nuoriin opiskelijoihin on hyvä säilyttää kosketus ja jättää heihin positiivinen jälki, jotta he palaavat takaisin. Mikä sitten on Sastamalan kaupungin kehityksen ja elinvoiman pullonkaula? Aron mukaan tärkeässä roolissa ovat liikenneyhteydet Tampereelle. –Jo pienetkin parannukset VR:n aikatauluissa saattavat olla isoja asioita. Sujuvat ja nopeat yhteydet merkitsevät ihmisille entistä enemmän. Tampereen huikea potentiaali avaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia, joita nyt on edes vaikea nähdä, Aro ennakoi. Sastamalan elinkeinojohtajan Ursula Lumpeen mukaan töitä pitää tehdä kaupungin tunnettuuden eteen. –Sastamala on edelleen tuntematon kaupunki. Toisaalta muuttotutkimus osoittaa, että mitä pidempään Sastamalaan muuttaneet ovat asuneet kunnassa, sitä tyytyväisempiä he ovat asuinpaikkaansa. Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg pitää tärkeänä myös toisen asteen koulutuksesta huolehtimista. Sastamalan kaupunki toteutti kaupungin muuttoliike- ja elinvoima-analyysin keväällä. Samassa yhteydessä kaupunki teetti muuttotutkimuksen. Kaupunki julkisti tulokset tiistaina. Muuttoliike- ja elinvoima-analyysin teki aluetutkija, muuttoliiketutkimukseen perehtynyt Timo Aro. Kaupunki aikoo käyttää tutkimuksen tuloksia strategiatyönsä pohjana. Sastamalan väkiluku on vähentynyt 2000-luvulla 1302 henkilöllä. Väestö vähenee luonnollisen poistuman ja muuttoliikkeen seurauksena. Siirtolaisuus tuo muuttovoittoa. Vuosina 2000-2015 Sastamalasta on muuttanut pois 537 henkilöä enemmän kuin kuntaan on muuttanut. Sastamala on muuttovoittaja korkeasti koulutettujen ja hyvätuloisten asukkaiden ryhmissä. Pienituloisia ja vähemmän koulutettuja muuttaa Sastamalasta pois enemmän kuin heitä muuttaa kuntaan. "Jo pienetkin parannukset VR:n aikatauluissa saattavat olla isoja asioita."