Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Rauli oli täällä

Rauli "Badding" Somerjoki on elossa, Somerolla, Esakallion lavalla, lihassa ja veressä, yleisön edessä, mikrofoni kädessään. "Jep", se sanoo ja sytyttää surumielisenä savukkeen palamaan. Istuu sängyn laidalla ja luo silmänsä kattoon, nousee sitten seisomaan ja nuortuu muutamassa sekunnissa viisitoista vuotta. Kansa lyö käsiään yhteen ja ihailee edessään tanssivaa artistia, jonka ympärillä pyörii iloisia naisia. Värikäs valo liikkuu laulajan napapaitaa pitkin vasemmalta oikealle. "Ja rokki soi!" se julistaa likipitäen kiljuen ennen kuin nuortuu taas ja esittää herkän virren, joka saa opettajan kyyneliin. Puhaltaa kerran, ja tuikku sammuu. Kansa taputtaa taas. Kävin siis katsomassa Rauli Somerjoesta kertovaa Badding-nimistä musikaalia Somerolla viime sunnuntaina. Esityksessä kerrottiin laulajan tarina lapsesta supertähdeksi ja myöhemmin supertähteyteen kyllästyneeksi herkkäsieluiseksi taiteilijaksi, joka ei olisi enää tahtonut vastata managerinsa puheluihin. En tiennyt, mitä sain, mutta tyytyväinen olin. Kuulin kaikki ne ikimuistoiset kappaleet, joista Rauli muistetaan – vain "Laivat" jäi, vaikka senkin ensimmäisillä sävelillä yleisöä kyllä kiusoiteltiin. "Valot", "Sulamit", "Kuihtuu kesäinen maa", "Tähdet, tähdet" ja "Illan varjon himmeään" jättivät erityisen vahvan vaikutuksen, ja vanhaa Raulia esittänyt Heikki Hela kuulosti paikoin pelottavankin paljon Somerjoelta itseltään. Kaunis musiikki upposikin aivoihini ja jäi kummittelemaan sinne kuin aave. Raulin traaginen tarina sai jälleen kerran mieleni haikeaksi. Kotimatkalla ajoin maalaisromanttista maantietä pitkin Taikayöntielle ja myöhemmin auringonlaskuun. Kotona Sastamalassa taivaanrannan väri oli jo kuin turkoosin ja violetin ihmeellinen sekoitus. Mietin, että jopas Someron kaupunkia onnisti, kun Raulin kaltainen henkilö sattui sinne aikoinaan syntymään. Tokko olisi tämänkään tekstin kirjoittaja muutoin kyseiseen kaupunkiin kuuna päivänä eksynyt.